Levikit romahtaneet – kaksi F1-journalismin jättiläistä saamassa lopetustuomion
Kuva: Getty Images
F1- ja moottoriurheilufanien ”raamatuiksi” kutsutut Autosport ja F1 Racing ovat saamassa lopetustuomiot.
Autosport on maailman suurin moottoriurheiluun keskittyvä julkaisu. Vuonna 1950 perustettu lehti on raportoinut erityisesti formula ykkösistä, mutta myös muista kansainvälisistä kilpasarjoista.
F1 Racing keskittyy nimensä mukaisesti vain moottoriurheilun kuninkuusluokkaan. Lehti näki päivänvalonsa 1996, mutta se kasvoi jo muutamassa vuodessa kansainvälisesti satoja tuhansia tilaajia keränneeksi aikakausilehdeksi.
F1 Racing on tuttu monille suomalaisillekin F1-faneille. Lehti ilmestyi suomenkielisenä versiona 1998-2003.
Nyt molemmat lehdet ovat kokemassa kuitenkin kovan kohtalon laskeneiden tilaajamäärien johdosta. Lehdet aiemmin omistukseensa hankkinut alan jättiläinen Motorsport Network on lopettamassa molempien lehtien julkaisemisen vuoden päätteeksi. Virallista vahvistusta asialle odotetaan tämän viikon aikana.
Autosportin levikin raportoidaan pudonneen puoleen kymmenen vuoden takaisesta. Myös F1 Racing on vain kalpea varjo vuosituhannen vaihteen itsestään, jolloin lehden tilaajakanta oli satojatuhansia moottoriurheilufaneja.
Kumpikaan julkaisu ei ole pystynyt vastaamaan lehtipainoksellaan nykyajan, lähinnä internetin luomiin haasteisiin.
Autosportin suositut nettisivut jatkaisivat kuitenkin toimintaansa tuttuun tapaan. Sen sijaan F1 Racingin kohtalo on synkempi, sillä kyseiselle brändille ei oltaisi löytämässä minkäänlaista tulevaisuutta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- F1-tähti Lando Norris kiinnostui toisesta sarjasta: ”Olen suunnitellut testaamista”
- Red Bullilta ilouutinen Max Verstappenille
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!