Varikkosuoralla tunaroinut kuski edustamaan F1-pilotteja sääntöpalaverissa
Kuva: Getty Images
Haasin F1-tallin kuljettaja Romain Grosjean edustaa kuljettajien puolta seuraavassa palaverissa F1-sarjan ja FIA:n kanssa formuloiden tulevista säännöistä.
Kuninkuusluokan tulevaisuus on jälleen suurennuslasin alla Genevessä, jossa lajiliitto FIA tapaa sarjan johtajiston, tallien sekä kuljettajien kanssa 23. heinäkuuta.
Asialistalla ovat vuoden 2021 suuret sääntöuudistukset, joihin on kerrottu kuuluvan muun muassa budjettikatto, uusia aerodynamiikkasääntöjä sekä jälleen yksi moottoriuudistus.
Saatuaan hyvää palautetta kuskeilta FIA ja F1 päättivät kutsua heitä palavereihin jatkossakin.
Tällä kertaa vastuuta hoitaa ranskalaispilotti Grosjean, joka on myös yksi GPDA:n, eli F1-kuskien yhdistyksen johtajista.
[readmore from=”2021″]
Miehen oli tarkoitus osallistua jo ensimmäiseen kokoukseen Ranskassa, mutta joutui jättämään sen väliin murtovarkaiden iskettyä hänen kotiinsa.
Grosjeanin mukaan kuljettajien yhdistyksellä on omat tavoitteensa, joita se pyrkii nostamaan esille sääntöpalaverissa.
– Meillä on oma agendamme ja aiheet, joista halusimme keskustella. Sen me tuomme sinne. Pidämme homman yksinkertaisena. Neljä tai viisi pointtia, jotka ovat hyvin selkeitä ja suoraviivaisia. Tiedämme, mitä haluamme, Haas-kuski avasi Motorsportille.
Grosjeanin kisaviikonloppu Britanniassa alkoi odotettua epäonnisemmin ranskalaisen pyöräytettyä autonsa ympäri varikkosuoralla perjantain harjoituksissa. Ranskalaisen auton toinen siipi rikkoutui tilanteessa.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta