Suomen MM-ralli: Ogier kolmen sakkiin
Kuva: Getty Images
Suomen MM-ralli
01.08 – 04.08
Jyväskylän ympäristössä ajetaan viikonloppuna Suomen MM-ralli, joka kokoaa nopeiden sorateiden varteen uskomattoman määrän rallifaneja vuodesta toiseen. Rallia on ajettu yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1951 asti ja sitä on vuosien mittaan kutsuttu eri nimillä – moni muistaa sen yhä nimellä Jyväskylän Suurajot.
Suomen MM-ralliin kuuluu useita legendaarisia erikoiskokeita sekä myös katsojaystävällinen Harjun kaupunkierikoiskoe. Rallin reittiä muokattiin raskaalla kädellä viime vuodeksi ja tälle vuodelle on luvassa pieniä uudistuksia. Suurin muutos on Leustun erikoiskokeen mukaantulo Tuohikotasen tilalle. Alkuviikosta ralliin tuli yksi poisjäänti: M-Sportin uusiseelantilainen kuski Hayden Paddon romutti maanantaina testiajossa autonsa niin pahasti, että menopeliä ei saada kursittua kasaan itse kisaan.
Rallin MM-sarjassa tilanne on kärjessä melko tiukka: Ott Tänak johtaa sarjaa 150 pisteellä. Sebastian Ogier ja Thierry Neuville vaanivat muutaman pisteen päässä virolaisesta. Suomalaisten kuskien kohdalla kausi on ollut lähes täydellinen pannukakku. Esapekka Lappi ja Jari-Matti Latvala ovat epäonnistuneet melko täydellisesti ja suomalaisten paras pistemies on viidentenä oleva Teemu Suninen 62 pisteellä. Kotirallissa suomalaiset hyötyvät huonoista sijoituksista, kun pääsevät ajamaan perjantaina WRC-autoista jälkipäässä.
Suosikki
Ott Tänak on kisan selkeähkö suosikki, vaikka perjantaina joutuukin ensimmäisenä lähtijänä auraamaan muille tietä. Tänak on voittanut tänä vuonna kolme osakilpailua ja Sardiniassa voiton vei tekninen vika. Ensimmäiselle autolle tuleva tien liukkaus sekä Toyotan epäluotettavuus ovat siis suurimmat kysymysmerkit virolaisen yllä. Viikonlopuksi ei ole luvattu sadetta, mikä helpottaisi keulamiehen roolia, kun kosteus vähentää irtosoran vaikutusta.Haastajat
Sebastien Ogier on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rallikuskeista. Tällä kaudella osakilpailuvoittoja on kaksi. Ogier on hyvä yleiskuljettaja, joka ei ole alustasta riippuvainen. Jyväskylässä ranskalainen on voittanut vuonna 2013, mutta aivan viime vuosina menestystä ei ole tullut. Olisiko tänä vuonna iskun paikka? Thierry Neuville kärsi Jyväskylässä viime vuonna keulamiehen paikastaan. Lisäksi belgialaisen menopeli Hyundai ei ole aivan omimmillaan Jyväskylän nopeilla reiteillä – nopeuden puutteen vuoksi voitto vaatisi jo muiden epäonnea. Kris Meekellä on voitto Jyväskylästä vuodelta 2016. Meekeä vastaan puhuu se, ettei hän osallistunut Jyväskylään viime vuonna ja uudistuneet reitit eivät ole muiden lailla aivan hanskassa. Suomalaisista vahvimmilla on Jari-Matti Latvala. Latvalan kausi on ollut niin huono, että nyt olisi kasvojenpesun paikka. Latvala on voittanut Jyväskylässä kolmasti. Paineenkestossa Latvalalla on ollut sanomista ja tämä on usein johtanut karkeisiin virheisiin. Kuivalla kelillä on perjantaina ainakin odotettavissa kovaa vauhtia ja toivottavasti tämä siivittää miehen kauden parhaaseen tulokseen. Esapekka Lappi ei ole päässyt tällä kaudella sinuiksi Citroeninsa kanssa ja hänkin tarvitsisi Jyväskylästä itseluottamukseensa buustia. Teemu Suninen on vaikean alkukauden jälkeen alkanut tehdä tasaista työtä, mutta on vaikeaa nähdä vantaalaisen riittävän ihan voittoon asti.Vetosuositus
Vetokertoimissa Tänak on painettu todella alas. Sen verran epävarmuustekijöitä suosikin yllä on, ettei aivan 50% todennäköisyydestä pysty voiton suhteen puhumaan. Oma vetoni lähtee tähän kisaan Sebastian Ogierille, jonka mielestäni pitää olla Suomen MM-ralliin kakkossuosikki. Vetosuositus on Suomen MM-ralli, sijoitus 1-3: Sebastian Ogier kertoimella 2,00.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi tapahtumaan Suomen MM-ralli ja kohteeseen veto ”Sebastien Ogier sijoitus 1-3”. Jos Ogier sijoittuu kolmen parhaan joukkoon, saat 200 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Ogier ei sijoitu kolmen parhaan joukkoon, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
- Britannian GP tarjosi täyden annoksen draamaa, mutta Charles Leclerc ei horjunut
- Tuukka Taposen nousu ei riittänyt pisteille Silverstonessa
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa