Toyota on vahvistanut pysyvänsä mukaan kestävyyskilpailuiden MM-sarjassa myös tulevina kausina. Jatkouutinen oli erinomainen Le Mansin 24 tunnin ajon ja koko kilpasarjan kannalta.

Japanilaismerkki on kannatallut sarjaa sen kilpailijoiden Audin ja Porschen jätettyä pääluokka LMP1:n viime vuosina. Tämän johdosta Toyota on ollut sarjassa ylivoimainen, joskin tuoden sille uskottavuutta.

[readmore from=”Le Mans”]

Tehdäkseen kestävyyskilpailusta houkuttelevia automerkeille FIA on lanseerannut pitkään uudeksi pääluokaksi hyperautoihin perustuvaa sarjaa, joiden menopelit olisivat huomattavasti nykyisiä kalliita hybridiprototyyppejä halvemmat. Uuden sarjan on tarkoitus alkaa syksyllä 2020.

Käynnistymisvaikeuksien jälkeen sarja on nähnyt valoa tunnelin päässä, kun Toyotan lisäksi myös Aston Martin ilmoitti tänään olevansa mukana uudella aikakaudella.

Le Mansille suuri voitto – Aston Martin tulee kilpailuun uudella hyperautollaan – suunnittelija F1-guru

Toyota julkaisi kuvan autosta, joka saattaa olla merkin tulevaisuuden kilpa-auto sarjassa.