MM-rallicrossista taas podium-sija Suomeen? – ”Onneksi Suomesta löytyy näin kovaa osaamista”
Kuva: Getty Images
Rallicrossin MM-sarjan neljäs osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Silverstonessa. Suomalaisittain viikonloppua lähestytään kaksijakoisissa tunnelmissa, sillä suurimpien mestarisuosikkien joukkoon kauden avauskilpailussa noussut Niclas Grönholm ei pysty vieläkään ajamaan sairastumisensa takia.
Hänet korvaa jälleen GRX Taneco -tiimissä Joni Wiman, joka ajoi kauden edellisessä osakilpailussa Spassa kolmanneksi.
– Tämä tarkoittaa käytännössä lopullisesti sitä, että Grönholm ei taistele tällä kaudella kuljettajien maailmanmestaruudesta. Harmi sikäli, sillä Span kisaviikonloppuna sarjan suurimmat suosikit eli Hansenin veljekset Timmy ja Kevin eivät onnistuneet aivan täysin, eivätkä näin päässeet karkaamaan Niclakselta odotetun kauas MM-pisteissä. Nyt on tietysti tärkeintä saada äijä kuntoon, ja sitten tähtäin on varmasti jokaisessa yksittäisessä kisassa menestymisessä, sanoo rallicrossin MM-sarjan Viasatilla selostava Panu Markkanen.
– Onneksi Suomesta löytyy tässäkin moottoriurheilulajissa näin kovaa osaamista, että Wimanin tasoinen kaveri on saatu mukaan ajamaan. Hänen suorituksensa Spassa oli todella kovaa luokkaa, ja uskon, että Wiman taistelee Hyundaillaan taas palkintopallisijasta, Markkanen sanoo.
Kevin Hansen johtaa sarjaa 69 pisteellä ja toisena on hänen isoveljensä Kevin 11 pisteen päässä. Hansenien tiimi johtaa tiimien MM-taistelua pisteellä ennen GRX Tanecoa.
Grönholmien tiimin iskukyky on kuitenkin kova, sillä Wimanin kolmossijaakin hienompi saavutus Spassa oli tiimin toisen kuljettajan Timur Timerzyanovin voitto. Hansenit ovat kuitenkin suurimmat suosikit.
– Hansenin Peugeot on aika kova auto, eikä se hirveästi liiku. He eivät saaneet Span pehmeällä soralla sellaista pitoa, jonka olisivat halunneet. Silverstonessa Hansenit ovat paljon vahvempia, uskoo vuonna 2014 MM-sarjan kakkoseksi ajanut Toomas Heikkinen Suplan Pitlane-podcastissa.
– Kisasta tulee erilainen kuin Spassa. Silverstonessa nähdään hieman samankaltainen kisa kuin Barcelonassa (kauden toinen osakilpailu). Ohituspaikkoja löytyy kuitenkin enemmän. Siellä on pitkiä suoria ja nopeita ja teräviä kulmia, joissa on helpompi ohittaa kuin Barcelonassa. Silverstonessa jokerikin on haastava. Siihen on tehty shikaani, josta lähdetään pitkälle suoralle. Se tuo mielenkiintoa maaliviivalle saakka, kuvailee Heikkinen Silverstonen rataa.
Silverstonen MM-osakilpailu nähdään sunnuntaina Viasat Jääkiekko -kanavalla ja Viaplay-palvelussa kello 16.00.
LUE MYÖS:
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly