Charles Leclerc kertoi Monacon GP:n aika-ajon jälkeen Ferrarin luulleen Q1:ssä, että hänen aikansa riitti jatkopaikkaan. Lopulta hitaammat autot kellottivat nopeutuvalla radalla parempia aikoja, ja varikolla istunut Leclerc karsiutui ja jäi ruutuun 16.

– Kysyin, että olemmeko turvassa, ja he sanoivat luulevansa niin. Kysyin, että eikö meidän pitäisi mennä vielä radalle, mutta en saanut oikein vastausta, Leclerc sanoi Sky Sportsille.

Monacon katuradalla on äärimmäisen vaikea ohittaa. Jo pisteille nouseminen on kova suoritus huomsiessa kisassa.

– En ole saanut vielä minkäänlaista selitystä. Tätä on vaikea niellä, monacolainen jatkui tulistuneena.

Leclerc ajoi aika-ajossa punnituspisteen ohi, minkä takia hän menetti jonkin verran aikaa, sillä auto jouduttiin työntämään takaisin pisteelle. Tuo ei kuitenkaan olisi estänyt monacolaisen mukaan radalle palaamista.

– Meillä oli runsaasti aikaa, joten punnituspiste ei ollut ongelma. Meillä oli myös polttoainetta tarpeeksi, joten vain renkaat olisi pitänyt vaihtaa, Leclerc selvensi.