Upeita suomalaisuutisia karting-maailmasta – vasta 12-vuotias Tuukka Taponen dominoi EM-kilpailua
Kartingin EM-sarjan avausviikonloppu Ranskan Angervillessä sujui erinomaisesti. Ratojen tähdeksi nousi vasta 12-vuotias Tuukka Taponen.
Taponen voitti OK-Junior-luokan kilpailun ylivoimaiseen tapaan kuuden sekunnin erolla. Viime kaudella SM-pronssia samassa luokassa voittanut Taponen ei jättänyt vauhdin puolesta seliteltävää. Viikonlopun kuudesta lähdöstä hän oli nopein viidessä, napaten avausviikonlopusta matkaan mukavat 35 pistettä.
Suomalaisväriä nähtiin kärkikahinoissa myös OK-luokan puolella. Kahden vuoden takainen MM-pronssimitalisti ja hallitseva Suomen mestari Juho Valtanen ajoi toiseksi.
Suomalaisedustus EM-sarjan avauksessa oli vahva. Kuljettajien päätavoite on syyskuussa ajettavissa MM-kisoissa, jotka käydään Alahärmän Powerparkissa.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”