Max Verstappenin isä linjasi pojalleen F1-tavoitteen – ”Vuosi on onnistunut, jos hän yltää siihen”
Kuva: Getty Images
Red Bullin F1-tallin tähtikuljettajan Max Verstappenin isä Jos Verstappen pitää poikansa kautta onnistuneena, jos hän yltää kärkikolmikkoon MM-taistossa.
Aggressiivisesta ajotyylistään ja tulisesta luonteestaan tunnettu Verstappen on kiistatta sarjan vahvimpia tulevaisuuden menestyjiä.
Jo useamman kisavoiton urallaan vieneestä hollantilaisesta odotetaan monella taholla aikanaan maailmanmestaria. Toistaiseksi 21-vuotiaan formulakuskin urakehitys onkin vastannut toiveita.
Tänä vuonna nuorukaiselta kaivataan yhä ärhäkämpää mestaruushaastoa. Vuoteen suhtaudutaan kuitenkin hollantilaispilotin leirissä terveellä realismilla.
[readmore from=”verstappen max”]
Itsekin F1-sarjassa kilpaillut vanhempi Verstappen sanoi odottavansa pojaltaan useampia palkintosijoja.
– Vaikea sanoa, [mitä menestyksekäs vuosi vaatisi]. Tavoittena on tietenkin mestaruus, mutta on oltava realistinen. Toisaalta tämä on vasta ensimmäinen vuosi Hondan kanssa, formulakonkari mietti verstappen.nl-sivuston haastattelussa.
Max Verstappen valotti Red Bullin uuden F1-auton toistuvien keskeytysten syytä – ”Se on sääli”
– Vuosi on onnistunut, jos hän yltää siihen [kärkikolmikkoon] ja voittaa muutamia kisoja, Verstappen päätti.
Lewis Hamilton vakuuttui Red Bull -tähden kehityksestä: ”Tietenkin mukana mestaruustaistossa”
Lähde: verstappen.nl
LUE MYÖS:
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy