Kärjen vauhdista tipahtanut Jari-Matti Latvala harmitteli kokemuksen puutettaan Korsikassa
Kuva: Getty Images
Korsikan MM-rallin kahdeksannella erikoiskokeella jopa 4,4 sekuntia tallitoveristaan Kris Meekestä jälkeen jäänyt Jari-Matti Latvala harmitteli kokemuksen puutettaan kyseiseltä etapilta.
Jo lauantaiaamuna kärkikuskien vauhdista tipahtanut Latvala tiesi joutuvansa lähtemään 14,45 kilometrin pituiselle Désert des Agriatesin aavikkoetapille pahasta altavastaajan asemasta.
Latvala ehti ajaa etapin viime vuonna vain kerran ennen epäonnista kolaria.
Aavikkomaastosta ei jäänyt siis juurikaan kokemusta käteen ja se näkyi valitettavana epäröintinä Yaris WRC -kilpurin ratissa launtaina aamupäivällä.
[readmore from=”korsikan ralli”]
– Tiesin häviäväni aikaa. Minulla on hyvä rytmi päällä, mutta ajoin tämän etapin vain kerran viime vuonna ennen ulosajoani ja nuottini eivät olleet siksi tarpeeksi tarkat. Jarruttelin liikaa mutkissa, suomalainen manasi WRC:n haastattelussa.
Latvala oli seitsemännen pikataipaleen jälkeen kokonaiskilpailun kymmenennellä sijalla.
Fordin Teemu Suninen oli 7. etapin jälkeen viides. Citroenin Esapekka Lappi ylsi taas seitsemännelle sijalle.
LUE MYÖS:
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
- Tuukka Taposen kärkipaikka vaihtui pettymykseen F3-luokan pääkilpailussa
- Sami Pajari dominoi Viron MM-rallia – nyt on avausvoitto lähellä
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa