Kimi Räikkösen manageri paljasti Jäämiehen reaktion Ferrari-uran päättymisestä
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen manageri Steve Robertson on paljastanut F1-sarjalle uuden puolen Jäämiehen reaktiosta Ferrari-uran lopun varmistuttua.
Kaudeseta 2014 italialaistallissa ajaneen suomalaisen ympärillä käytiin kovaa kesksutelua läpi kesän. Spekulaatioissa vuorottelivat Räikkösen jatko ja lupaavan nuoren Charles Leclercin nosto talliin kauden 2007 maailmanmestarin tilalle. Lopulta talli päätyi monacolaisen, ja asiasta ilmoitettiin suurelle yleisölle reilua viikkoa Italian GP:n jälkeen.
Räikkönen sai itse tietää kohtalostaan Monzassa. Roberton paljasti F1-sarjan haastattelussa Räikkösen olleen uutisesta hieman nyreä.
– Hän oli hieman allapäin ja negatiivinen Monzassa saatuaan kuultua Ferrarin päätöksestä. Hän toipui kuitenkin siitä nopeasti, sillä hän koki omaavansa vielä paljon annettavaa, Robertson kertoo.
Monzassa Räikkönen ajoi paalupaikalle ja taisteli kilpailussa voitosta, joten Ferrarin päätöksen sulattaminen onnistui ilmeisen hyvin.
Robertson paljastaa Räikkösen ottaneen myös nopeasti hommat omiin käsiinsä F1-uransa jatkon suhteen.
– Hän teki välittömästi peliliikkeitä ja aloitti neuvottelut Sauberin kanssa. Kaikki osapuolet näkivät, että sopimuksessa on järkeä.
Räikkönen ja Sauber solmivat kaksivuotisen jatkosopimuksen lyhyiden neuvotteluiden jälkeen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”