Formulakonkari paljastaa: näin F1-moottorien tekniikka auttoi Teslan sähköautojen kehitystä

Williamsin teknisen johtajan Paddy Lowen mukaan F1-autojen hybridimoottoreissa nähtiin mullistavaa tekniikkaa, joka aurasi latua Teslan kaltaisille litiumioniakkuja käyttäville sähköautoille.
Autourheilun kuninkuusluokka mullistui, kun sarjassa otettiin käyttöön hybridivoimanlähteet vuonna 2009.
Jarruista kineettistä energiaa varastoiva KERS-järjestelmä oli uraa uurtavaa teknologiaa.
Vaikka tekniikalta ei aluksi odotettu ihmeitä, ylitti se kaikki odotukset suorastaan hätkähdyttävällä tavalla.
– Jos katsotaan litiumioniakkuja, kun kehitimme KERS:n vuodeksi 2009 ja aloitimme sen projektin vuonna 2007 sähköistä ratkaistua ei pidetty mahdollisena. Se ei ollut edes pelissä mukana, Lowe taustoitti GP Blogille.
Lowen mukaan aiemmin formuloiden hybriditekniikkaa hidasti tehotiheyden pulma.
– Sitten tuotimmekin sata kertaa tiheämmin tehoa kuin odotettiin, Lowe hehkutti.
– Se on mielestäni syy sille, miksi meillä on tänä päivänä Tesloja. Nämä kaduilla ajavat autot kaipaavat tehotiheyttä akusta ja se tuli Formula 1:stä, tekniikkajehu vakuutti.
Lähde: GP Blog
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- Lando Norrisin painekattila kesti – Sauber-kuskille uran ensimmäiset MM-pisteet
- F1-kisassa dramaattinen startti – Max Verstappen kolattiin ulos kisasta
- F1-sarjan klassikkokisalle pitkä jatkosopimus
- Tuukka Taposella ankea viikonloppu Itävallassa
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Rangaistus – Kimi Antonellilta kallis sukellus
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Keskeytys – Tuukka Taponen kolattiin tylysti ulos
- Mercedes-pomolta jättipaljastus: Talli neuvottelee Max Verstappenin kanssa
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen
- Lando Norris palasi ja tykitti pohja-ajan – McLarenit karkumatkalla
- F1-debytantti säväytti harjoituksissa – George Russell nopein
- Tuukka Taposelle jättipettymys Itävallassa