Kimi Räikkösen uusi työnantaja noussut haudan partaalta – ex-kuskilta absurdi paljastus penninvenytyskeinoista
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen kilpailee seuraavat kaksi kautta Sauberilla, jolle päättynyt kausi oli lopulta varsin erinomainen. Tilanne oli kuitenkin katastrofaalinen vain pari vuotta sitten.
Tallin riveissä 2015 ja 2016 ajanut Felipe Nasr muistelee aikaansa F1-sarjassa Autosportille. Nykyään komeaa uraa muualla ajava brasilialainen kertoo karun rehellisesti, kuinka sekaisin sveitsiläistallin paletti oli miehen ajaessa tallissa.
Kauden 2015 avauskilpailun kynnyksellä tallia uhkasi osallistumiskielto ja tallijohtoa jopa vankilatuomiot kuljettajaepäselvyyksien vuoksi. Sveitsiläistalli oli onnistunut solmimaan ajosopimukset peräti kolmen kuljettajan kanssa.
Lopulta Giedo van der Garde jäi ilman ajopaikkaa Sauberin maksaessa hollantilaiselle tuntuvat korvaukset. Jo ennestään talousvaikeuksissa olevalle tallille jokainen menetetty euro oli kova paikka.
[readmore from=”sauber”]
Nasr ajoi kaiken hälinän keskellä upeasti viidenneksi uransa ensimmäisessä osakilpailussa. Yhteensä mies nappasi yksistään avauskaudellaan tallille 27 pistettä, kun edellisenä vuonna talli oli jäänyt nollatulokseen.
Seuraavana vuonna talousongelmat syvenivät entisestään. Tulevien sääntömuutosten myötä talli joutui keskittämään kaikki resurssinsa kauden 2017 kilpuriin, ja käytössä olleen auton kehitystyö pistettiin jäihin. Säästöjä tehtiin kaikkialla, paikoin jopa absurdeillakin tavoin.
– Käytimme vuonna 2016 yhä tallin BMW-aikakauden renkaanlämmittimiä, Nasr paljastaa.
Saksalaismerkki ajoi F1-sarjassa 2006-2009, joten Sauberin vuonna 2016 käyttämät renkaanlämmittivät olivat tuoreimmillaankin seitsemän vuotta vanhoja. Alati kehittyvässä huipputeknologialla ratsastavassa sarjassa se on hurja aika.
– Lämmittimillä saavutettiin maksimissaan 110 asteen lämpötilä, ja yritimme saada renkaat aina optimaalisiksi. Aika-ajoissa oli usein tilanne, jossa yhdenkään renkaan lämpötila ei ollut sama. Katsojat eivät voi tietää tällaisia asioita, Nasr kertoo.
Brasilialaisen voidaan sanoa käytännössä pelastaneen tallin olemassaolon hänen ajettua pisteille Brasilian osakilpailussa. Yhdeksännestä sijasta saadut pisteet pelastivat tallille oikeuden FIA:n palkintorahoihin. Rahojen ulkopuolelle pullahtanut Manor joutui konkurssiin kauden jälkeen, toisella tuloksella sama olisi voinut käydä Sauberille.
– Toin sijoituksellani Sauberille palkinnoksi ison tukun rahaa, ja kiitokseksi talli jätti uusimatta sopimukseni. Siinäpä formula ykkösiä sinulle.
Jouduttuaan ulos F1-kuviosta Nasr vietti seuraavan vuoden ladaten akkujaan ja tutkien elämää moottoriurheilun ulkopuolella. Matkustelu ja ystävien kanssa lähentyminen palauttivat ilon elämään, ja ajouran jatkuessa muualla mies ei enää edes haikaile formula ykkösiin ajamaan jämäsijoituksista.
Myös Sauberin tilanne on tätä nykyä huomattavasti parempi. Alfa Romeo -yhteistyön kautta saatava rahallinen ja tekninen yhteistyö Ferrarin kanssa on vahvistanut tallia, tehden siitä yhden keskikastin kovimmista. Sinettinä täydelliselle muodonmuutokselle voidaan pitää kokeneen ja edelleen sarjan parhaisiin kuuluvan Räikkösen liittymistä tallin riveihin.
LUE MYÖS:
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä