F1-sarja muisteli eeppistä taistoa kilpailun voitosta 1990-luvulla – Michael Schumacheria parhaimmillaan
Kuva: Getty Images
F1-sarja jakelee sosiaalisen median kanavissaan välillä melkoisia herkkupaloja. Nyt lajin fanit saavat fiilistellä yhtä 90-luvun jännittävintä taistelua osakilpailun voitosta. Lopputuloksesta ei kannata yllättyä.
Tapahtumapaikka: Nürburgring, Saksa. Euroopan GP vuosimallia 1995.
Sankarit: Jean Alesi, Ferrari. Michael Schumacher, Benetton.
Taistelun aihe: Kärkisija päätöskierroksilla, kilpailun voitto.
Kuten niin usein, oli sadekuuro luonut oman pikantin mausteensa Eiffel-vuoristossa ajettavan kilpailun tapahtumiin. Kun matkaa oli maaliin vain kourallinen, näytti Ferraria kuskannut Alesi olevan matkalla kauden ja uransa toiseen voittoon.
Viittä vaille uransa toisen maailmanmestaruuden napannut kotiyleisön suuri suosikki Schumacher oli kuitenkin päättänyt Benettoninsa ratissa toisin.
Radan jatkuvasti kuivuessa Alesin taktiikka- ja säätöetu kaikkosi. Suoritettuaan viimeisen varikkopysähdyksensä aloitti Schumacher hurmosmaisen takaa-ajon. Hän paukutti kierros toisensa perään lähes kaksi sekuntia ranskalaista nopeampia kierrosaikoja, saavuttaen tulevan työnantajansa kuljettajan muutama kierros ennen ruutulippua.
Alesin suureksi raivoksi kierroksellaohitettavat eivät tuntuneet juurikaan kunnioittavan johtoautoa. Nykykatsojasta voi tuntua käsittämättömältä, kuinka varvattava auto saattoi roikkua kärkimiehen edessä kierroskaupalla. Ihmetyksen aihe tuo oli toki tuolloinkin, mutta suurta polemiikkia asiasta ei syntynyt.
Vauhtietunsa ja Alesin ruuhkaan jumiutumisen vuoksi Schumacher pystyi hiillostamaan Ferrari-fanien suosikkikuljettajaa, tarjotan radan varrella ja televisiovastaanottimien äärillä loppuratkaisua jännittäneille katsojille eeppisen taiston.
F1-sarjan Youtubeen lataama video tarjoaa taistosta vain sen viimeisen kierroksen. Siinä näkyy, kuinka Schumacher syöksyy rohkeasti Ferrarin ohitse ulkopuolelta, niukasti mutta reilusti. Voi vain arvailla, millaisia otteita kuljettajat olisivat käyttäneet nykypäivänä.
Päästyään Alesin edelle Schumacher sai ajaa viimeiset kaksi kierrosta lopulta karkuun ja kauden seitsemänteen voittoonsa. Seuraavassa osakilpailussa hän varmisti uransa toisen maailmanmestaruuden, ja kauden päätteeksi hän ja Alesi vaihtoivat päikseen paikkaa Benettonilla ja Ferrarilla.
Katso upea video titaanien taistosta alta tai tästä. F1 ei anna linkittää Youtube-videotaan ulkoisille sivuille.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat