Mercedes toi taas kyseenalaisena kohutun tekniikkapäivityksensä F1-varikolle – mukana kaiken varalta myös vanha versio

Mercedeksen formulatalli on tuonut jälleen mukanaan Brasilian varikolle reitetyt vanteensa, joiden sääntöjenmukaisuutta on kyseenalaistettu F1-fanien ja median keskuudessa laajasti.
Uutisoimme aiemmin Mercedeksen alkaneen käyttää erityisvalmisteisia vanteita, joissa on lukuisia pieniä reikiä ja lovimaisia muotoiluja.
Poikkeuksellisen ratkaisun on tarkoitus helpottaa renkaiden viilentymistä kisojen aikana ja vähentää sitä myöten renkaiden kulumista käyttökelvottomiksi.
Vannepäivityksen sääntöjenmukaisuudesta nousi pienimuotoinen kohu. Monet nostivat esille muun muassa sen, että Red Bull joutui luopumaan vastaavasta ratkaisusta FIA:n käskystä vuosia sitten.
Formulakansan huomattua ratkaisun Mercedes on palannut hiljalleen takaisin vanhoihin vanteisiinsa välttääkseen kiusallista huomiota ja valituksia FIA:lle.
Redditin F1-keskustelupalstalla jaettiin kuvaa, jonka perusteella Brasiliaan talli toi kuitenkin taas uudet vanteensa mukaan. Mukana olivat kuitenkin myös vanhat vanteet, jotka vastaavat lain kirjainta.
Mercedes has once again brought both the open & closed versions of their wheel rims; will be interesting to see which of the two they'll run this weekend.
byu/RoundHeadedTwonk21 informula1
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat