Legendaarista F1-kilpailua kaavailtiin siirrettäväksi katuradalle – moottoriurheilupomolta tyrmistynyt vastaus
Kuva: Getty Images
Yhdistyneiden kuningaskuntien moottoriurheiluyhdistyksen johtaja David Richards kauhistui ajatuksesta siirtää Silverstonen F1-osakilpailu katuradalle Lontooseen.
Perinteikäs Silverstonen kisa on vaarassa jäädä ilman paikkaa autourheilun kuninkuusluokan kisakalenterissa vuodeksi 2020.
Radan omistajataho British Racing Car Drivers’ Club päätti tarttua viime vuonna klausuuliin, jonka myötä F1-sarjan omistavan Liberty-yhtiön pitäisi tehdä uusi sopimus Silverstonen kanssa klassikkokisan järjestämisestä.
Monet Silverstonen kaltaisten suosittujen ja pitkäaikaisten F1-kisojen järjestäjätahot ovat ilmaisseet viime aikoina huolensa kisaisännöintien jatkuvasti kasvavista kustannuksista.
Silverstonen kisasta ei ole toistaiseksi saatu aikaan uutta sopimusta Libertyn kanssa.
[readmore from=”silverstone”]
Jo kymmenen vuotta elänyt idea uudesta katukisasta Lontoossa on ottanut taas uutta tuulta alleen klassikkoradan sopimuksen ollessa katkolla.
Moottoriurheilupomo Richards ei kuitenkaan ajatuksesta perusta. Brittien GP:n ajaminen jossain muualla kuin Silverstonessa on kilpa-autoilun konkarille puistattava ajatus.
– Silverstone on mielestäni ainoa paikka, joka voi isännöidä sitä kisaa. Minkään siirtäminen katuradan kaltaiselle paikalle olisi sopimatonta, sillä se ei jätä perintöä ja käytä infrastruktuuria, jota olemme rakentaneet vuosien varrella, Richards latasi Autosportin haastattelussa.
Sitäkin enemmän Richards on kuitenkin huolissaan siitä vaihtoehdosta, ettei Britanniassa ajettaisi jatkossa lainkaan formuloita.
– On kriittisen tärkeää tälle maalle ja moottoriurheilun hyvälle terveydelle, että meillä on F1-kilpailu, urheilupomo linjasi.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta