Lewis Hamiltonin mukaan alati lähenevä maailmanmestaruus tuntuu edelleen äärimmäisen jännittävältä ja suurelta saavutukselta.

Mercedeksen tähtikuskin voitto Suzukassa toi hänet taas askeleen lähemmäksi viidettä F1-mestaruutta, joka alkaa näyttää koko ajan entistä varmemmalta.

Vaikka mestaruuksia onkin kertynyt vyölle jo peräti neljä, kokee brittitähti kauden päätteeksi jaettava MM-tittelin vieläkin upeana palkintona.

– Olen ajanut jo kauan, kauan aikaa, mutta olen edelleen yhtä onnellinen kuin aina ennenkin. Tämä tuntuu vieläkin yhdeltä ensimmäisistä [mestaruuksista], Hamilton hehkuttaa.

Mestaruus on katkolla Hamiltonille ensi Yhdysvaltain GP:ssä Austinissa 21. lokakuuta.