Valtteri Bottas valmiina haastamaan MM-hopeasta loppukaudella – kommentoi Suzukan tehtäväänsä

Valtteri Bottas pääsi Suzukassa saavuttamansa kakkossijan myötä hyökkäysetäisyydelle Ferrarin saksalaistähdestä Sebastian Vettelistä. Suomalainen kertoi tekevän parhaansa haastaakseen hopeasta loppukaudella.
Japanissa Bottaksen tehtävä oli selvä: ainoana tavoitteena oli varmistaa tallitoveri Lewis Hamiltonin voitto. Suomalaiskuski ei laittanut tallipomo Toto Wolffin antamaa käskyä pahakseen, sillä tieto siitä tuli tällä kertaa jo hyvissä ajoin.
– Se tilanne saattoi varmaan näyttää huonommalta kuin se oikeasti olikaan. Lukitsin pyöräni kerran siinä kohdassa, kun Max [Verstappen] pääsi lähelle. Yritin vain huolehtia renkaistani. Tämä viikonloppu oli loistava suoritus koko talliltamme, Bottas kehui kisan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Bottas lupasi iskeä taisteluun hopeasijasta heti, kun Hamiltonin mestaruus varmistuu. Titteli olisi ensimmäisen kerran katkolla 21. lokakuuta Yhdysvaltain GP:ssä Austinissa.
– Totta kai pystyn yhä haastamaan hänet [Vettelin]. Yritän edelleen kaikkeni pystäkseni voittamaan hänet. Tänään minun täytyi vain varmistaa kaksoisvoitto.
– Jossain vaiheessa hän [Hamilton] varmistaa mestaruuden ja sitten nähdään, miten siinä käy. Ei koskaan pidä sanoa ”ei koskaan”. Annan vain kaikkeni ja katsotaan sitten kauden lopussa, Bottas vakuutti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Rovanperä herätti mestaruustaiston henkiin – suomalaiselta ylivoimanen voitto Kanarialla
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”