Parhaimman lähtöruutunsa aikoihin napannut Fernando Alonso häpeili vetoaan – ”Katkeransuloinen maku”
Kuva: Getty Images
Vaikka Meksikon aika-ajoissa tullut 12. sija oli Fernando Alonson paras lähtöruutu sitten Singaporen osakilpailun, oli espanjalaiskonkari silti todella pettynyt vauhtiinsa.
McLaren-tähti iski komeasti vakuuttavaa suorituskykyä koko kauden ajan esitelleiden Force Indian Sergio Perezin ja Esteban Oconin väliin.
Alonso myönsi iloinneensa tuloksestaan, mutta jääneen silti toivomaan enemmän itseltään. Takavuosien maailmanmestari koki, ettei saanut kaikkea itsestään ja autostaan irti.
– Se oli vain yksi noista päivistä, kun päätin kierrokseni ja harmittelin sitä, ettei se ollut hyvä kierros. Minulla oli paljon aliohjautumista viimeisellä rengassetillä. Ylitin maaliviivan katkeransuloisen maun kanssa, Alonso valitteli Autosportin haastattelussa.
– Kokonaisuutena siis hyvä tulos, mutta kuten sanoin, ylittäessäni maaliviivan se ei tuntunut yhdeltä niistä kierroksesta, joista voi olla ylpeä, espanjalainen ruoski itseään.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy