Mercedes-pomo myönsi tuskailevansa Valtteri Bottaksen kyykyttämisen kanssa – syytteli mediaa tallikäskyjen tarpeesta
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff vakuutti, ettei jatkuvien tallikäskyjen jakelu Valtteri Bottakselle ole helppoa. Itävaltalaiskonkari myönsi tallimääräysten mahdollisuuden olevan avoinna aina Lewis Hamilton mestaruuteen saakka.
Saksalaistalli on joutunut usein turvautumaan äärimmäisiin toimenpiteisiin Hamiltonin mestaruusjohdon varmistamiseksi. Lähes varma voitto on riistetty toistuvasti Bottakselta tallitoverinsa edun vuoksi.
Tallipomo Wolff korosti tallikäskyjen antamisen olevan epämieluisa, mutta ajoittain pakollinen ratkaisu.
Mercedes-jehun mielestä media on myös osaksi vastuussa suomalaisen tilanteesta luotuaan tallille liian suuria paineita Hamiltonin mestaruudesta.
– Painimme yhä sen [tallimääräyksen] kanssa siksi, että te [media] olette hehkuttaneet meitä viime päivinä puhuen kuin tämä olisi jo selvä peli ja hänellä [Hamiltonilla] olisi jo toinen käsi mestaruuspokaalilla. Siinä on kiinni molemmat kädet tai ei lainkaan, eikä meillä ole, Wolff ärähti ESPN:n haastattelussa.
Vaikka mestaruus olisi ensi kertaa tälle kaudelle katkolla Hamiltonille, ei Wolff aio tuuletella mitään etukäteen. Austinista on tarkoitus kaivaa sunnuntaina vahva voitto.
– Tiedän tilanteemme näyttävän hyvältä pisteiden valossa, mutta kaikkea voi sattua tässä lajissa. Ferrari on tehnyt vahvan paluun, kuten odotimmekin. Siksi haluaisimme pitää kaikki vaihtoehdot avoinna, Mercedes-pomo perusteli.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa