Kimi Räikkönen avasi mielipiteitään Ferrarin toiminnan suurimmista puutteista – ”Siistittävä asioita”
Kuva: Getty Images
Ferrarin suomalaistähden Kimi Räikkösen mukaan Ferrarin on organisoitava kisakäytäntönsä uusiksi Yhdysvaltain GP:hen mennessä.
Japanin kisaviikonloppu oli Ferrarille kitkerä pettymys. Italialaistalli oli toivonut kurovansa umpeen eroa MM-taistoa johtavaan Mercedekseen, mutta toisin kävi.
Sebastian Vettel jäi kilpailussa vasta kuudenneksi, eikä Räikkönenkään yltänyt viidettä sijaa korkeammalle. Suomalaistähti kertoi viikonlopun olleen vaikea ja myönsi Ferrarin toimintatapojen olleen hienoisessa epävireessä.
– Luonnollisesti meidän on käytävä läpi asioita. Se oli vaikea viikonloppu kokonaisuutena. Kehityimme viikonlopun mittaan ja olimme menossa parempaan suuntaan. Jos sitä katsotaan puhtaasti tulosten kannalta, se ei ollut mitä halusimme. Näin se vain menee joskus, Räikkönen mietti Autosportin haastattelussa.
– Menemme seuraavaan kisaan ja etsimme asioita, joita voisi sovittaa paikkoihin, jotka tekevät meidät onnelliseksi. Meidän on siistittävä asioita ja saatava hieman puhtaampi viikonloppu, suomalainen linjasi.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”