Johtoaseman napanneen Sebastien Loebin rengasvalinta kannatti – Jari-Matti Latvala jatkaa toisena
Kuva: Getty Images
Citroenin ranskalaistähti Sebastien Loeb vahvisti otettaan Espanjan MM-rallin voittosijasta ajettuaan 16. erikoiskokeen vikkelimmän ajan. Nappisuorituksen varmisti onnistunut rengasvalinta.
Espanjan maasto on tarjoillut viikonlopun mittaan hyvin vaihtelevia pito-ominaisuuksia.
Ranskalaiset päätyivät ottamaan hienoisen riskin aamuisten rengaspäätöstensä kanssa, mutta valinta osoittautui lopulta oikeaksi.
– Oli vaikeaa tehdä tämä valinta aamulla, mutta sen tiedon pohjalta mitä meillä on ja sen kokemuksen pohjalta, mitä meillä on näiden renkaiden kanssa tiesimme sen olevan hyvä päätös. Yllätyin siitä, ettei kukaan muu valinnut tätä [rengasta], sillä se oli selvästi paras, Loeb hehkutti WRC:lle.
Reilun seitsemän sekunnin päähän jäänyt Jari-Matti Latvala jatkaa kokonaiskilpailun toisena. Kokemattomuus Santa Marinan ykköspätkältä näkyi hienoisena itsevarmuuden puutteena suomalaisen ajossa.
– Minulla oli hetki, jossa puskin todella kovaa. En ajanut tätä etappia viime vuonna ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin sen WRC-autolla. Puskin ja minulla oli pieni hetki, Latvala kertasi etappia WRC:lle.
Espanjan rallin kärkitaisto on ollut herkullisen tiukkaa. Aiemmin johtoa piti hallussaan Latvala, mutta sittemmin se lipesi viimeksi keväällä ajaneelle Loebille.
Tähtikuski Sebastien Ogier on vain reilun kolmen sekunnin päässä Latvalasta. Ranskalaisen takana taas väijyy mestaruudesta taisteleva belgialaiskuski Thierry Neuville, joka on vain nelisen sekuntia Ogieria perässä.
Toyotan tallitoveri Esapekka Lappi on kokonaiskilpailussa kahdeksantena reilun minuutin ja kuuden sekunnin erolla kärkiaikaan.
Fordin Teemu Suninen on 11. sijalla jääden jopa yli kolme minuuttia ja 35 sekuntia pohja-ajasta.
Skodan Kalle Rovanperä pitää selvää johtoa WRC2-luokassa. Samassa luokassa ajava Hyundain suomalaiskuski Jari Huttunen on jäänyt Rovanperän vauhdista jopa lähemmäs 21 sekuntia.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!