Helmut Marko ihmetteli Ferrarin ratkaisuja kisoissa – ”Miksi Kimiä ei laitettu radalle ensin?”
Kuva: Getty Images
Red Bullin F1-tallin neuvonantaja Helmut Marko uskoo Ferrarin suosineen Sebastian Vetteliä liian harvoin ja antaneen liikaa mahdollisuuksia Kimi Räikköselle.
Markon mukaan Vettelin mestaruushaasto kaatui kauden mittaan sattuneisiin lukuisiin virheisiin.
Osa epäonnistumisen vastuusta kuuluu Red Bull -pampun mukaan kuitenkin myös Ferrarille, jonka taktiset virheet jättivät Markon mukaan Vettelin vaille mahdollisuuksia haastaa Mercedestä kunnolla.
Formulakonkarin mielestä yhdet suurimmista taktiikkakömmähdyksistä nähtiin Monzassa ja Itävallassa, jossa Ferrari jätti välistä selvät tallimääräyksen paikat.
Vettel ajoi Räikköstä nopeamman ajan Itävallan aika-ajoissa, mutta päätyi saamaan lähtöruuturangaistuksen sunnuntain kilpailuun hidasteltuaan kisatuomariston mielestä vaarallisella tavalla radalla.
– Miksi Kimiä ei laitettu radalle ensin [Itävallassa], kuten olisi voitu myös tehdä Monzassa, Marko ihmetteli itävaltalaismedia Laola1:n haastattelussa.
– Mercedes varaa nyt täysin Hamiltoniin, miksi he [Ferrari] eivät vaihtaneet Kimiä ja Sebastiania keskenään, kuten olisi voitu tehdä Itävallassa, Red Bull -pomo kyseenalaisti.
Lähde: Laola1
LUE MYÖS:
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin