Williamsin tekninen johtaja Paddy Lowe uskoo vahvasti tallinsa kaipaavan täysin uutta lähestymistapaa autonsa kehitykseen ensi vuoden osalta.

Brittitallin nykyinen FW41-menopeli voidaan hiljalleen tuomita ilman omatunnon tuskia epäonnistuneeksi luomukseksi. Williamsin suorituskyky on ollut tänä vuonna onnetonta, eikä asiaa ole helpottanut toistuvat virheet aerodynaamisten osien suunnittelussa.

F1-konkari Lowen mukaan kehitysprosessi on käännettävä täysin ylösalaisin. Ensi kauden autoa aiotaan suunnitella täysin puhtaalta pöydältä.

– On täysin totta, että meidän on nähtävä eroavaisuuksia verrattuna viime vuoden auton kehitysprosessiin. Emme aio vaan vääntää samaa vipua ja sanoa ottaneemme hyvän askeleen eteenpäin, tekniikkapomo vakuutti Autosportille.

– Meidän on lähestyttävä asioita paremmalla ja erilaisella tavalla. Mikään näistä asioista ei ole helppoja juttuja, jotka tapahtuvat yön yli. Se on kilpailun luonto, Lowe harmitteli.

Williamsin leirissä ollaan kuitenkin toiveikkaita. Uutta kautta lähdetään rakentamaan optimistisista lähtökohdista.

– Emme voi antaa mitään lupauksia, mitä onnistumme tekemään. Olen kuitenkin varma, että käännämme suuntamme, Lowe sanoi.

Lähde: Autosport