F1-konkari paljasti Max Verstappenin yllättävän tulisen reaktion tallitoverinsa paalupaikkaan
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuski Jos Verstappen paljasti poikansa Maxin ärsyyntyneen pahasti tallitoverinsa Daniel Ricciardon tuuletuksista paalupaikkansa jälkeen.
Australialaiskuski Ricciardo täräytti Meksikon aika-ajoissa paalupaikalle. Tähtikuski oli kärsinyt karmeasta onnesta tänä vuonna keskeyttäen jopa seitsemän kertaa ennen Meksikon kisaviikonloppua.
Red Bull -pilotti tuuletti villisti harvinaista onnistumistaan aika-ajojen jälkeen. Nappisuoritus oli Ricciardolle suuri helpotus, eikä mies voinut ymmärrettävästi peitellä onneaan.
Verstappen ei ollut kuitenkaan iloinen kollegansa puolesta, väittää hänen isänsä. Hollantilaiskuski menetti paalupaikan todella niukalla erolla tallitoverilleen.
– Hän oli suunniltaan, sillä auto ei toiminut. Yritin rauhoitella häntä hieman. Hän oli ärsyyntynyt, sillä hän menetti paalupaikan, Jos Verstappen kertoi Motorsportille.
– Hän oli turhautunut auton vuoksi, mutta myös Ricciardon ylitsepursuavan tuulettamisen vuoksi. Hän oli siis erittäin kiihtynyt ja halusi vain voittaa kilpailun, F1-veteraani valotti.
Hollantilainen sai myöhemmin tasattua tilit Ricciardon auton hyydyttyä äkillisesti kesken kilpailun. Verstappen ajoi lopulta Meksikon osakilpailun voittoon.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottas fiilistelee Cadillac-pestiään – näitä asioita ei edellisissä tiimeissä päässyt tekemään
- Ferrarilta raju ratkaisu – tallin kilpuriin jättimuutos
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!