Daniel Ricciardon painajaismaisen keskeytyksen syy selvisi – tämä osa petti F1-tähden Meksikossa

Daniel Ricciardon kisa tyssäsi Meksikossa Red Bullin kilpurin kytkimen laakerin hajoamiseen.
Australialaiskuski pääsi starttaamaan kisan paalupaikalta loistavan aika-ajovauhdin jälkeen.
Max Verstappenin iskettyä toiseksi nopeimman ajan Red Bull varmisti ensimmäisen tuplapaalunsa sitten vuoden 2013 Yhdysvaltain GP:n.
Haaveet tuplavoitosta karisivat kuitenkin kilpailun puolivälin jälkeen, kun kärkikolmikossa paahtaneen Ricciardon auto hyytyi äkillisesti 62. kierroksella.
Auto alkoi savuttaa, eikä keskeytyksen syy ollut aluksi ilmeinen. Murtunut aussitähti vuodatti myöhemmässä varikkohaastattelussa pitävänsä kilpuria jo suorastaan kirottuna.
Myöhemmin Red Bullin tallin neuvonantaja Helmut Marko paljasti Autosportille keskeytyksen johtuneen hajonneesta kytkinlaakerista.
– Kytkimen laakeri hajosi, mikä on sääli. Se on turhauttavaa, sillä tuplavoitto olisi ollut erittäin mukava juttu, tallipomo harmitteli.
Energiajuomayhtiön tallin päällikkö Christian Horner vahvisti kytkinvian Ricciardon pettymyksen syypääksi.
– Se näyttää kytkinongelmalta, joka ilmeni datan perusteella noin kuudennen kierroksen kohdalla. Se vaikuttaa samalta ongelmalta, joka Maxilla [Verstappen] oli viime perjantaina. Heidän on pantava osa karanteeniin ja vietävä se Englantiin tutkittavaksi, Horner sanoi.
Lähde: Autosport
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle