Red Bull -pomolta merkittävä huomio F1:n mestaruustaistosta: ”Osoittaa, ettei tämä ole vielä ohi”
Kuva: Getty Images
Red Bullin tallipäällikön Christian Hornerin mukaan Sebastian Vettelin nousu mestariksi kaudella 2012 muistuttaa siitä, ettei mikään ole formuloiden mestaruuskamppailussa vielä varmaa.
F1-kautta on jäljellä vielä kuusi kisaa. Osa mediasta ja faneista ovat julistaneet Lewis Hamiltonin jo valmiiksi mestariksi.
Vaikka brittitähti johtaakin MM-taistelua jopa 40 pisteellä, saattaa loppukausi tarjota vielä yllätyksiä. Tämän tietää Red Bull -jehu Horner, jonka entinen suojatti Vettel ryösti kuusi vuotta sitten mestaruuden Fernando Alonsolta yllättävän samankaltaisessa tilanteessa.
Vuonna 2012 Alonso johti mestaruusvääntöä 42 pisteen erolla Vetteliin formuloiden kesätauolla. Tällöin kautta oli vielä jäljellä yhdeksän kisaa.
Vastoin kaikkia odotuksia saksalainen Red Bull -tähti nosti kuitenkin ilmiömäisesti tasoaan ja riisti maailmanmestaruuden espanjalaisen nenän edestä vain kolmen pisteen erolla.
– Yleensä hän on erittäin hyvä paineen alla. Hän ei todellakaan aio luovuttaa, hänhän oli noin 40 pistettä takamatkalla vuonna 2012. Ferrari on todella nopea auto. Jäljellä on vielä kuusi kisaa ja tarjolla on jopa 150 pistettä, Horner muistutti Planet F1:n haastattelussa.
Horner kuitenkin tietää tämän kauden tilanteen olevan Vettelille vielä nihkeämpi. Kisoja on jäljellä enää kuusi, eikä Mercedes ole osoittanut hyytymisen merkkejä.
– Mitä tahansa voi tapahtua, mutta Lewis näyttää tietenkin olevan kuskin penkillä. Hänen [Vettelin] olisi vain oltava tasainen suorituksissaan vuoden loppuun saakka. Tulee olemaan melkoinen taistelu ylämäkeen nousta takaisin sinne [mestaruustaisteluun].
Lähde: Planet F1
LUE MYÖS:
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Viron MM-ralli 2026: Tulokset
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu