DTM-pomolta huima väite Michael Schumacerin pojan kuskipotentiaalista

DTM-sarjaa promotoivan ITR-yhtiön johtomiehen Gerhard Bergerin mukaan Michael Schumacherin poika Mick Schumacher on alkanut esitellä kilparadoilla isänsä geenejä.
Euroopan Formula 3 -sarjassa ajava saksalaislupaus on vaikuttanut ottaneen harppauksen eteenpäin kuljettajana. Vaikka nuorukaisen tulokset olivat aiemmin varsin vaatimattomia, on Schumacher napsinut viime aikoina kisavoittoja.
Perjantaina Schumacher pääsi uuden haasteen eteen, kun hän sai mahdollisuuden kokeilla Mercedeksen DTM-kilpuria Nurburgringin radalla. Tapahtuman järjestänyt DTM-pomo Berger kehui F1-legenda pojan rata-autotestiä loistavaksi ideaksi.
– ITR-kaverit keksivät tämän idean. Innostuin siitä saman tien ja tuin sitä samoin kuin Mercedes-AMG. Sitten ryhdyimme toimeen, Berger kertoi The Checkered Flagille.
Saksalaiskonkarin mielestä Schumacherin ajosta alkaa nähdä hänen olevan isänsä poika.
– Mick pärjää oikein hyvin Formula 3:ssa ja on ottanut ensimmäiset kisavoittonsa siellä. Katsoessani poikaa täällä hän alkaa hiljalleen näyttää hänen Schumacher-geenejään. Michael Schumacher on legenda, hän on paras F1-kuljettaja koskaan. Oli ilo minulle, että hän nautti DTM-autostamme niin paljon, DTM-pamppu hehkutti.
Lähde: The Checkered Flag
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?