Legendaarisen F1-radan uudesta asfaltista käynnistetään tutkinta – työn jälki saanut rajuja haukkuja
Kuva: Getty Images
Silverstonen moottoriradan omistajataho aikoo käynnistää tutkinnan, jossa arvioidaan radan uuden asfalttipinnan kuntoa. Ratkaisun taustalla ovat toistuvat moitteet pinnoituksen heikosta laadusta.
Viime viikonlopun Silverstonen MotoGP-osakilpailu jouduttiin siirtämään useaan otteeseen ja lopulta perumaan kokonaan rankkasateen vuoksi.
Kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet Silverstonen kisajärjestäjien selitystä haastavista sääolosuhteista.
MotoGP:n kisajohtaja Mike Webb väitti kilpailun peruuttamisen johtuneen radan huonosta asfaltista.
Lajipomon mukaan rata ei tahtonut kuivua kokonaan vedestä millään. Joihinkin kohtiin jäi lätäköitä, jotka olisivat tehneet moottoripyörillä kisaamisesta liian vaarallista.
Kyseessä ei ollut ainoa kerta, kun brittiradan uutta pintaa kritisoitiin korkean profiilin taholta. FIM:n turvallisuusjohtaja Franco Uncini sanoi Motorsportin haastattelussa asfaltin kunnon heikentyneen merkittävästi viime helmikuusta, jolloin se asennettiin.
– Tulin katsomaan sitä, kun uusi asfaltti asennettiin helmikuun lopussa. Tehdessäni tarkastuksen pinta näytti todella hyvältä töyssyjen, yhteyksien ja pidon osalta.
– Huomasimme kuitenkin F1-kisaviikonlopun aikana, että rata oli töyssyinen. Se oli siis huonontunut maaliskuusta heinäkuuhun. Se oli asfaltin tilanne, Uncini moitti.
Silverstone reagoi negatiiviseen julkisuuteen käynnistämällä tutkinnan asiasta.
– Aiomme tehdä tutkinnan, ja Silverstone on jo hankkinut itsenäisen ratakonsultin, joka oli paikalla koko viikonlopun. Hän on kokenut asiantuntija, joka aloitti työn tutkinnan parissa maanantaina aamukahdeksalta, Silverstonen johtaja Stuart Pringle vakuutti Autosportille.
– Hän ei ole ainoa itsenäinen konsultti, jota tulemme käyttämään. Haluamme kattavan tutkinnan siitä, mitä tapahtui. Olemme toimineet nopeasti ja Aggregate Industries [uuden asfaltin rakennuttaja] on tehnyt samoin, ratapomo korosti.
Lähteet: Autosport, Motorsport
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty