Alavireistä kautta ajava naiskuljettaja haaveilee noususta F2-sarjaan ensi vuonna – ”Yksi parhaista kilpasarjoista”
GP3-sarjassa kilpaileva Tatiana Calderon haaveilee noususta Formula 2 -sarjaan ensi vuonna.
Kolumbialaisen unelmien hidasteena on toistaiseksi varsin vaatimattomin tuloksin sujunut kausi GP3:ssa.
Vaikka nainen esitteli melko vakuuttavia otteita kautta edeltävissä testeissä, MM-pistesaldo on jäänyt vain yhteen pisteeseen kauden ensimmäisen puolikkaan aikana.
Calderon kokee kuitenkin suorituskyvyn puutteen vaivanneen kisojen sijaan erityisesti aika-ajoissa.
– Pisteiden osalta se [kausi] on ollut hienoinen pettymys. Tunnen kuitenkin olleeni kilpailukykyinen melkein kaikkialla. Kisoissa olen aina noussut ylemmäs, minulta on löytynyt hyvää vauhtia, kolumbialainen puolustautui Motorsportin haastattelussa.
Nopeasta noususta kohti F2-sarjaa ja sitä myöten autourheilun kärkiluokkaa Formula 1:tä haaveileva Calderon toivoo tallinsa selvittävän tekniikkanongelmansa pian.
– Toivottavasti onnistumme korjaamaan ongelmamme, jotka ovat vaivanneet aika-ajoissa varmistaaksemme paljon vahvemman kauden toisen puolikkaan. Haluan olla pisteillä säännöllisesti. Se on realistinen tavoite, nainen vakuutti.
Nainen haluaa olla ensimmäinen F1:n naiskuski sitten Giovanna Amatin, joka kisasi sarjassa viimeksi vuonna 1992. Calderon uskoo F2:n olevan paras reitti huippuluokkaan.
– Jos minulla olisi budjettia ja valtaa päättää, valitsisin ehdottomasti F2:n. Mielestäni se on yksi parhaista kilpasarjoista. Siinä on varikkopysähdys ja auto on lähellä F1-autoa.
– Sponsorini Escuderia Telmex on kuitenkin vastuussa näistä päätöksistä. Minun on myös saavutettava hyviä suorituksia ja annettava kaikkeni GP3:n neljällä viimeisellä kierroksella tehdäkseni tuosta mahdollisuudesta yhä suuremman, Calderon päätti.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa