Yle: Suomalainen tähtikuski sivuun puoleksi vuodeksi polvivamman vuoksi – uran jatko vaarassa?
Kuva: Getty Images
Suomalainen ratamoottoripyöräilyn konkari Mika Kallio joutuu ainakin puoleksi sivuun tositoimista polvivamman vuoksi, kertoo Yle.
Kallio loukkasi jalkansa alun perin kaaduttuaan Saksan GP:n harjoituksissa. Polven nivel-, etu- ja takaristisiteet sekä sivusiteet menivät kaikki kerralla rikki.
Tähtikuskin polvi joudutaan leikkaamaan ja edessä on pitkä kuntoutusjakso. Käytännössä pitkä toipumisaika tarkoittaa sitä, että konkarikuljettajan kausi on ohi.
– Jo ennen leikkausta odotukset eivät olleet korkealla. Tiesimme, että kyseessä oli vakava vamma, iso leikkaus ja pitkä kuntoutus. Puhutaan suurin piirtein kuuden kuukauden ajanjaksosta kuntoutumisessa, Kallio paljasti Yle Urheilulle.
Loukkaantuminen oli 35-vuotiaalle konkarikuskille ikävä takaisku, sillä hänellä ei ole vielä sopimusta ensi kaudeksi. Kallio ei kuitenkaan aio luopua kaikesta toivosta uransa jatkon suhteen.
– Tietysti tällaisen loukkaantumisen takia tulee takapakkia. Ei tässä tietysti mikään hyvä fiilis ole. Mutta minulla on sellainen tunne, että jossain vaiheessa ollaan edelleen samoissa hommissa.
Lähde: Yle (linkki alkuperäiseen juttuun)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Klassikkotapahtuma loppuunmyytiin ensimmäistä kertaa – syynä Max Verstappen
- Suomalainen teinisensaatio yllätti kaikki EM-debyytissä: ”Muut ajoivat jo silloin, kun olin vaipoissa”
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- 11-vuotias Robin Räikkönen hämmästytti jälleen: murskavoitto!
- Japanin MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Dramaattinen päätöspäivä Portugalissa: Hyundaille kauden avausvoitto
- Ensimmäinen täysosuma! Teemu Suninen ja Janni Hussi juhlivat Portugalissa
- Portugalin MM-ralli 2026: Tulokset, pisteet ja uutiset
- EK22: Shokkikäänne! Sebastien Ogier ja Sami Pajari putosivat rytinällä
- EK18–19: Teemu Suninen nousi johtoon, Sami Pajari taisteli kärjessä – Portugalissa hurja kaaosilta
- Jari-Matti Latvala ei kierrellyt – kova väite Janni Hussista
- Portugalin MM-ralli 2026: Tulokset, pisteet ja uutiset
- EK8: Draamaa Portugalin MM-rallissa – kaksi kärkikuskia ajoi ulos samassa paikassa
- Shokkiuutinen varikolta: Red Bullilla valmis nimi Max Verstappenin tilalle
- Suomalaisvalmentaja paljasti Ylelle, mitä Kalle Rovanperän pitäisi nyt tehdä
- Tekeekö Kalle Rovanperä paluun? Jari-Matti Latvala ei jättänyt mitään epäselväksi podcastissa
- 11-vuotias Robin Räikkönen hämmästytti jälleen: murskavoitto!
- Viaplay: Valtteri Bottakselta raju avautuminen – ”Maku lähti koko lajista”
- Portugalin MM-rallissa käsittämätön vaaratilanne – Elfyn Evans raivostui täysin
- F1 tekee suuren sääntömuutoksen moottoreihin jo ensi kaudelle