Hurjalle uudistukselle vahvistus: F1-sarja laittaa renkaansa uusiksi vuodeksi 2021
Kuva: Getty Images
Formula 1 julkisti perjantaina siirtyvänsä 18-tuumaisiin renkaisiin kaudeksi 2021.
Uutisoimme aiemmin, että F1-sarja oli suunnittelut rengassääntöjensä uudistamista lähivuosina. Nyt uudistuksille saatiin Racefansin mukaan varmistus.
F1-sarjan rengassäännöt ovat kolmen vuoden päästä täysin täysin erilaiset. 13-tuumaiset renkaat kasvavat 18 tuumaan.
Eturenkaiden leveyttä kavennetaan 305 millimetristä jopa 270 millimetriin. Takarenkaiden leveys pysyy aiemmassa 405 millimetrissä.
Renkaiden kokouudistuksen lisäksi myös renkaiden lämmityspeitteistä hankkiudutaan eroon vuodeksi 2021.
FIA kehotti aiemmin rengasvalmistajia tekemään tarjouksia F1:lle renkaiden valmistamisesta sarjalle.
Pirellin sopimus autourheilun kuninkuusluokan kanssa päättyy ensi vuoden jälkeen. Sen jälkeen muutkin rengasvalmistajat voivat kilpailla rengasoikeuksista Pirellin kanssa.
Pirelin uskotaan tekevän itsekin tarjouksen F1:lle jatkosta rengastoimittajana. Italialaisyhtiö on ajanut F1-autojen renkaiden suurentamista jo pidemmän aikaa.
Isompiin renkaisiin on siirrytty jo WEC- ja Formula E -sarjoissa. Pirelli on tuonut aiemminkin esille halunsa viedä F1:n rengastekniikkaa lähemmäksi tavallisten sarjatuotantoautojen renkaita.
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?