Ferrarin voiman tiennyt Lewis Hamilton arvioi Unkarin F1-kisan voittoaan – julisti loppukauden tavoitteensa
Kuva: Getty Images
Unkarin GP:n voittanut Mercedes-tähti Lewis Hamilton kertoi kilpailun jälkeisessä haastattelussa tallinsa varautuneen Ferrarin haastoihin kisassa.
Hamilton pääsi aloittamaan kisan paalupaikalta ja piti voittoasemastaan kiinni maaliin saakka.
Brittitähdellä ei ollut suurempaa painetta käytännössä missään vaiheessa, sillä suurimmat kamppailut sijoista käytiin hänen takanaan.
Osa voittokiitoksista kuuluukin tallitoveri Valtteri Bottakselle, joka puolusti urhoollisesti Mercedeksen johtoasemaa Ferrarin Sebastian Vettelin hyökkäyksiltä.
Lopulta Bottas ei kuitenkaan onnistunut pitämään Vetteliä takanaan ja sortui ajovirheisiin sekä kolaroihin.
Vettel pääsi nousemaan vielä toiseksi, mutta Hamiltonia saksalainen ei onnistunut enää kuitenkaan haastamaan.
Hamilton antoi tunnustusta päähaastajilleen kisan jälkeen.
– Tulimme tänne tietäen, että Ferrari tulisi olemaan todella nopea tänä viikonloppuna. Näiden pisteiden saaminen on hieno bonus, otamme sen mielellämme, brittitähti hehkutti kisan jälkeisessä haastattelussa.
Hamilton julisti samalla loppukauden tavoitteensa, jonka sisältö ei yllättänyt varmasti ketään. Ferrarin kanssa armottomasti taisteleva Mercedes haluaa jatkaa mainiota virettään kesätauonkin jälkeen.
– Olen todella onnellinen sen suhteen, kuinka vahva vire meillä on ollut muutamassa viimeisessä kisassa. Meidän on oltava vahvoja myös [kauden] seuraavalla puolikkaalla, F1-mestari linjasi.
LUE MYÖS:
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly