Indy500 sai uuden voittajan – katso jännittävän ja tapahtumarikkaan kilpailun kohokohdat
Kuva: Getty Images
Will Power ajoi voittoon Indy500-kilpailussa. Australialaiskuljettajasta tuli maansa ensimmäinen voittaja legendaarisessa ovaalikilpailussa.
Power nousi kisan kärkeen viisi kierrosta ennen maalia, kun kisalle ominaisella bensansäästöllä kikkailleet Jack Harvey ja Stefan Wilson kurvasivat varikolle. Samalla Power ohitti Oriol Servian.
Power ylitti ruutulipun nousten kuolemattomaksi moottoriurheilulegendaksi napaten voiton kolmen sekunnin erolla ennen paalumeis Ed Carpenteria. Kolmanneksi nousi Scott Dixon. Kunniamaininnan ansaitsee neljänneksi kisassa ajanut kauden 2016 kisan voittaja Alexander Rossi, joka lähti matkaan toiseksi viimeiseltä sijalta.
Tapahtumarikkaassa kilpailussa nähtiin runsaasti ulosajoja, sillä uusi aerodynamiikkapaketti osoittautui haasteelliseksi hallittavaksi. Seinään autonsa romuttivat muun muassa Sebastien Bourdais, viimeisen kisansa ajanut Danica Patrick sekä yleisön suosikki Helio Castroneves.
Katso yltä olevalta videolta tai tästä kohokohdat tapahtumarikkaasta ja ikimuistoisesta kilpailusta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Valtteri Bottas reagoi Cadillacin yllätysratkaisuun – ”Todella harmillista”
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!