F1-tallilla käsittämätöntä epäonnea ja sekoilua – tätä ei voisi edes käsikirjoittaa
Kuva: Getty Images
Williamsin F1-viikonloppu Monacossa meni oikeastaan kaikilla mittareilla aivan penkin alle.
Williamsin vaikeudet alkoivat jo torstain harjoituksissa. Etenkin Lance Strollilla oli suuria vaikeuksia saada autonsa tottelemaan Monacon ahtaalla radalla.
Vaikeiden harjoituspäivien jälkeen Williams sai kohtuullisen tuloksen aika-ajoista, kun tulokaskuski Sergei Sirotkin ajoi kolmanteentoista ruutuun. Stroll puolestaan nousi ruudusta 18 yhden pykälän Romain Grosjeanin rangaistuksen takia.
Kilpailun koittaessa kaikki alkoi kuitenkin mennä pieleen brittiläistallilla. Kaikki lähti liikkeelle, kun Sirotkinin autoon ei kiinnitetty renkaita ajoissa ennen kilpailua. Renkaiden on oltava kiinni autossa kolme minuuttia ennen lämmittelykierrosta, mutta Sirotkinin kohdalla aikarajasta myöhästyttiin. Tämän seurauksena Sirotkin joutui varikolle jo ensimmäisillä kierroksilla kärsiäkseen kymmenen sekunnin aikarangaistuksen.
Pian Sirotkinin aikarangaistuksen jälkeen tuomaristo ilmoitti tutkivansa Williamsin toimintaa. Heidän epäiltiin tehneen Sirotkinin auton parissa töitä rangaistuksen aikana, mikä ei ole sallittua. Tuomaristo päästi kuitenkin jo viimeiseksi pudonneen Williams-kuskin pälkähästä.
Vain hetkeä myöhemmin Sirotkinin tallikaverin Lance Strollin autosta puhkesi rengas. Stroll joutui linkuttamaan autollaan valtavan matkan takaisin varikolle. Kanadalainen putosi viimeiseksi jääden jo kierroksella muiden taakse. Jotta Williamsin viikonloppu ei olisi mennyt liian hyvin, Strollin rengas puhkesi vielä toistamiseen myöhemmin kilpailussa.
Lopputuloksissa Williamsit olivat kaksi viimeistä maaliin päässyttä autoa.
Williamsin kannalta Monacon viikonloppu vain lisäsi tämän kauden tuskaa. Edelliskausina keskikastin parhaan tallin tittelistä taistellut Williams on valahtanut tällä kaudella selväksi jumboksi valmistajien MM-sarjassa. Sillä on kasassaan vain neljä pistettä kuuden ajetun osakilpailun jälkeen. Williams on 42 pistettä jäljessä keskikastia johtavasta Renaultista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!