Daniel Ricciardo vaatii Pirelliltä suurta uudistusta – ”Miksi meillä ei voi olla sitä”

Red Bullin tähtikuski Daniel Ricciardo peräänkuuluttaa hyperpehmeää rengasseosta valittavien renkaiden joukkoon jokaiseen F1-kisaan.
Uuden Pirellin hyperpehmeän rengasseoksen on määrä tehdä kisadebyyttinsä F1:n seuraavalla kierroksella Monacossa. Jotkut olisivat kaivanneet uutta rengasta käyttöönsä jo aiemminkin.
Ricciardo uskoo, että poikkeuksellisen pehmeä rengasseos olisi tuonut aiempiin kisoihin lisää jännityksen tunnetta ja arvaamattomuutta.
– En tiedä miksi meillä ei voi olla sitä jokaisessa kisassa. Voisimme vähintään ajaa aika-ajot sillä ja miettiä sitten asiaa lisää, australialaiskuski ihmetteli Motorsportin haastattelussa.
Aussitähti on kuitenkin tyytyväinen siihen, että aika-ajot voidaan nykyisinkin ajaa eri renkailla kuin kisoissa.
– Onneksi meillä on vähintään aika-ajorengas ja suurempia eroja tallien valinnoissa kisoissa. Se luo enemmän tilanteita ja mahdollisuuksia. Uskon, että se on juuri siitä kiinni. Pitää vain yrittää luoda enemmän tilanteita, vaihtoehtoja ja yllätyksiä. Nyt kaikki on ollut hieman ennalta-arvattavaa, Ricciardo pohdiskeli.
Lähde: Motorsport
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Mercedekseltä sekä Susie Wolffilta raju vastaus petostutkintaan – ”Tämä ajojahti johtuu lajimme naisvihasta”
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla