Mika Häkkinen otti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden lähes 20 vuotta sitten – muistatko vielä dramaattiset tapahtumat?
Formula 1 julkaisi videon Mika Häkkisen vuoden 1998 maailmanmestaruuden ratkaisuhetkistä Twitter-tilillään. Kyseinen mestaruus tiivistyi huikeaksi jännitysnäytelmäksi Suzukassa marraskuun ensimmäisenä päivänä.
Formula 1:n MM-sarjan mestaruustaisto oli kaudella 1998 äärimmäisen tasainen ennen kauden viimeistä kilpailua. Häkkinen johti Michael Schumacheria neljällä MM-pisteellä ennen Japanin GP:tä, joten saksalainen tarvitsi kilpailusta voiton ja Häkkisen jäämistä vähintään kolmanneksi.
Vanhalla pistemenetelmällä Schumacher olisi noussut Häkkisen kanssa tasapisteisiin, jos suomalainen olisi sijoittunut toiseksi. Voittojen määrä olisi ratkaissut mestaruuden, mutta Schumacherin voittaessa viimeisen kilpailun, voittojenkin määrä olisi kaksikolla ollut sama. Häkkinen olisi kuitenkin kakkosijallaan saanut yhden toisen sijan saksalaista enemmän, mikä olisi varmistanut Häkkisen maailmanmestaruuden.
Schumacher näytti haastavan Häkkisen todella vielä mestaruudesta aika-ajojen jälkeen. Saksalainen pääsi lähtemään kisaan paalulta, kun McLaren-pilotti löytyi puolestaan toisesta ruudusta.
[nosto tasoitus=”oikea”]– Kun Michael pakotettiin lähtemään viimeisestä ruudusta, se kasvatti minulle valtavat paineet, Häkkinen sanoi tuolloin BBC:lle.[/nosto]
Ennen starttia kilpailu sai kuitenkin dramaattisen käänteen. Jo kertaalleen uusittu lähtö jouduttiin ottamaan uudelleen vielä kolmannen kerran, koska juurikin Michael Schumacher mokasi. Jo tuolloin kaksinkertaisen maailmanmestarin auto liikahti vahingossa lähtöruudussa ja sammui, kun hän laittoi vaihteen päälle. Tämän seurauksena kilpailussa lähdettiin uudelle lämmittelykierrokselle, ja Schumacher joutui koko joukon hännille. Näin ollen Häkkinen ampaisi suoraan lähdöstä kärkeen. Schumacher puolestaan teki vahvaa nousua joukon perältä kohti kärkeä. Ferrari-kuski nousi jo ensimmäisten kierrosten aikana pistesijojen kantaan (tuolloin kuusi parasta). Hänen onnensa loppui kuitenkin kierrokselle 31, kun hänen oikea takarenkaansa hajosi vauhdista. Schumacherin keskeytys merkitsi sitä, että Häkkinen oli varma maailmanmestari. Hän ajoi McLarenillaan voittoon juhlien uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta. Häkkinen kertoi kisan jälkeen, että Schumacherin joutuminen viimeiseen ruutuun vain lisäsi hänen omia paineitaan. – Kun Michael pakotettiin lähtemään viimeisestä ruudusta, se kasvatti minulle valtavat paineet, Häkkinen sanoi tuolloin BBC:lle Katso alta F1:n julkaisema video Häkkisen ensimmäisestä maailmanmestaruudesta. Jos video ei toimi, voit katsoa sen myös täältä.
20 = Days to go until lights out in Melbourne 
20 = Career #F1 wins for @F1MikaHakkinen
None sweeter than the one that clinched his first world title
Japan 1998
20 = Career #F1 wins for @F1MikaHakkinen
None sweeter than the one that clinched his first world title
LUE MYÖS:
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly