Sääntöjen porsaanreiän hyödyntäminen oli tuhota historiallisen saavutuksen – talli selvisi sakoilla
Kuva: Getty Images
Viikonloppuna ajetun Chilen eGP:n kaksoisvoiton napannut Techeetah-talli sai jännittää tuloksia vielä ruutulipun heilahduksen jälkeenkin. Sarjan kaikkien aikojen ensimmäisen kaksoisvoiton napanneen tallin toimia tutkittiin tarkasti tuomariston toimesta.
Jean-Eric Vergne ja Andre Lotterer toivat autonsa maaliin kärkipaikoilla jännittävien vaiheiden jälkeen (lue kisaraporttimme täältä).
Chilen kisa oli ensimmäinen, jossa varikkopysähdyksen yhteydessä suoritettavan autonvaihdon sai suorittaa niin nopeasti kuin pystyi. Aiemmin varikolla vietettyyn aikaan on asetettu minimiraja, jotta kukaan ei hätiköisi esimerkiksi turvavöiden kiinnityksessä.
Techeetahin kuljettajien varikkopysähdykset olivat erittäin nopeita. Vergne kulutti varikolla aikaa vain 46,8 sekuntia ja Lottererkin oli kolmanneksi nopein 48,3 sekunnin stopillaan.
Kisan jälkeen tuomaristo kiinnostui Techeetahin kuljettajien käyttämistä turvavöistä. Tuomaristo syytti hetken aikaa tallin tehneen turvaratkaisuun muutoksia ilman FIA:n teknisen komission hyväksyntää.
Pohdittuaan asiaa hetken tyytyi FIA pitämään lopputulokset ennallaan, mutta se määräsi tallille 30 000 euron sakot. Myös Dragon-talli sai 15 000 euron sakon vastaavasta syystä.
Techeetahin johto myönsi FIA:n uusien sääntöjen tarjonneen talleille sääntöjen ”harmaan alueen”.
– Kaikki ovat samaa mieltä, että turvallisuus on kaikista tärkeintä. Mutta samalla meidän täytyy kehittää ratkaisusta myös mahdollisimman käytännöllinen ja nopea, tallipomo Mark Preston kommentoi Autosportille.
LUE MYÖS:
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Itävallan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Helle koettelee F1-kuljettajia Itävallassa – poikkeusjärjestelyt käyttöön
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”