Dakar-rallin johdossa etenevä Peugeotin Carlos Sainz on saanut kymmenen minuutin aikarangaistuksen osuudestaan mönkijäkuljettaja Kees Koolenin kaatumiseen lauantain etapilla.

Koolen raportoi Sainzin törmänneen häneen ohitustilanteessa, minkä jälkeen espanjalainen olisi poistunut paikalta tarkistamatta hänen olevan kunnossa.

Sainz kiisti osuneensa hollantilaiseen. Hänen mukaansa Koolen menetti ajoneuvonsa hallinnan mutaisella osuudella antaessaan tietä autolle, mutta espanjalainen onnistui sanomansa mukaan väistämään tilanteessa kaatuneen Koolenin.

Tuomaristo päätti antaa Sainzille tapauksesta kymmenen minuutin aikasakon ”potentiaalisest vaarallisesta ajosta”. Rangaistus on lähinnä nimellinen, sillä Sainzin johto toisena olevaan Nasser Al-Attiyahiin on silti lähes tunti.