F1:n ruotsalaistähti suitsuttaa tallinsa nousua ahdingosta – ”Se kertoo laadustamme”
Kuva: Getty Images
Sauberin ruotsalaistähden Marcus Ericssonin mukaan tallin nousu ”kriisistä” mukaan taisteluun kertoo tiimin henkilökunnan laadusta.
Sauberin F1-kausi 2017 näytti kesällä jo melko uhkaavasti täydeltä katastrofilta. Edellisen vuoden voimayksiköillä ajanut talli kärsi jatkuvista teknisistä ongelmista ja oli tipahtanut sarjan pohjamutiin.
Ericsson paljasti epäilleensä aluksi jo kauden kaatuvan huonoon moottorivalintaan.
– Kuulin uutiset siitä, että Sauber aikoo käyttää vanhaa voimayksikköä. Tiesimme, ettei se olisi hyvä asia. Kaikki näkivät, miten Toro Rossolle kävi samassa tilanteessa. Asiaa on pakko katsoa positiiviselta kannalta ja yrittää keskittyä runkoon. Näin me teimmekin, mutta tiesimme sen silti olevan suuri haaste, ruotsalainen valotti Motorsport Weekin haastattelussa.
Sauber kuitenkin taisteli itsensä takaisin pinnalle ja ylsi kauden loppupuolella haastamaan jopa sarjan keskikastia. Huikea nousu ahdingosta yllätti Ericssonin positiivisesti.
– Olin todella vakuuttunut siitä, kuinka hyvin tiimi käänsi tilanteen, jatkoi puskemista eteenpäin eikä luovuttanut koskaan. Kesän jälkeen tilanne näytti suorastaan kriisiltä. Olisi ollut helppo luovuttaa ja keskittyä ensi vuoden autoon. Jatkoimme kuitenkin uusien osien kehittämistä ja töiden puskemista. Lopulta nousimme haastamaan jo keskikastia. Se kertoo laadustamme tallina, ruotsalaiskuski hehkutti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin