Dakar-rallin kohutapauksessa uusi käänne: Hurjassa syytöksessä olevalle Sainzille armahdus – tallin todisteet pelastivat

Dakar-rallin tuomaristo on päättänyt kumota rallia johtavan Carlos Sainzin aikasakon. Espanjalaisen talli Peugeot toimitti tuomaristolle todistusaineiston, jonka perusteella rallilegendan katsotaan olevan syytön.
Kilpailun puhutuimmaksi aiheeksi on noussut Sainzin väitetty törmäys mönkijäkuljettaja Kees Koolenin kanssa. Koolen väitti espanjalaisen törmänneen häneen ja poistuneen tämän jälkeen paikalta. Henkensä menettämistä kolarissa pelännyt hollantilainen on uhannut nostaa Sainzia vastaan jopa oikeustaiston.
Tuomaristo langetti kisaa ylivoimaisesti johtavalle Sainzille aiemmin kymmenen minuutin aikasakon, mutta Peugeot toimitti eilen tuomaristolle Sainzin auton telemetriatiedot, joissa törmäyksestä ei ole mitään havaintoa.
– Tiedoissa näkyy, että Carlos seuraa mönkijää 50 kilometrin tuntivauhdissa, mutta mönkijän kaaduttua hän jarruttaa nopeutensa alhaisemmaksi väistäen samalla häntä. Mielestäni Koolenin pitäisi kiittää Sainzia nopeista reaktioista, Peugeotin tallipäällikkö Bruno Famin toteaa Autosportille.
Aiemmin Koolen väitti Sainzin osuneen häneen jopa yli 150 km/t nopeudella.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”