15 vuoden uskollisuus Mercedekselle – F1-sarjan ylenkatsoma kuljettaja haluaa paikan Hopeanuolen uudesta aluevaltauksesta

Mercedeksen ajohaalarit vuodesta 2003 uskollisesti ylleen vetänyt Gary Paffett on tehnyt tiettäväksi halunsa olla mukana merkin uudessa aluevaltauksessa sähköformulasarja Formula E:en.
Paffett liittyi Hopeanuolen riveihin kauden 2003 DTM-sarjaan. Jo ennen sitä vuoden 1999 arvostetun McLaren Autosport -palkinnon voittaja oli toiminut McLarenin testikuljettajana. McLaren ja Mercedes tekivät tuolloin yhteistyötä, joten Paffett hyppäsi McLaren-töidensä ohella ajamaan kilpaa koppiautoihin Mercedeksen kalustolla.
Vaikka Paffettia pidetään yleisesti lahjakkaana kuljettajana, ovi formula ykkösiin ei koskaan auennut. Mies vietti McLarenin ja Williamsin testikuskina yli kymmenen vuotta, mutta sen lähemmäksi kisakuskin pestiä hän ei koskaan yltänyt.
DTM-sarjassa tarina on ollut täysin eri. Mies voitti kovatasoisen sarjan mestaruuden 2005, minkä lisäksi häneltä löytyy neljä sarjan kakkostilaa.
36-vuotias Paffett on vaarassa jäädä tämän kauden jälkeen työttömäksi, sillä Mercedes lopettaa DTM-projetinsa tulevan kauden jälkeen keskittyäkseen täysillä Formula E -mukaantuloonsa kaudelle 2019-20. Paffett, joka sai ensimaistiaisensa sähköformulalla ajamisesta viime viikonlopun testeissä, haluaa Mercedeksen ottavan hänet huomioon tallipaikkoja jaettaessa.
– Kun Mercedes ilmoitti mukaantulonsa, kerroin heille välittömästi haluni olla mukana projektissa. He ovat tietoisia halustani jatkaa edelleen osana Mercedes-perhettä, Paffett toteaa Autosportille.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Fernando Alonson jättipaukku jäi sadasosien päähän – Max Verstappen puristi viime hetkillä paalulle
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Monacon ensimmäinen harjoitus päättyi ennenaikaisesti ulosajoon – ”Satutin polveni”
- Max Verstappen niukasti nopein Monacossa – Ferrari-kuski täräytti kaiteisiin