USA:n GP:n oheistapahtumat hakevat vertaistaan – Usain Bolt lähettää joukon matkaan, starttijärjestelyissä uutta show-meininkiä

Yhdysvaltojen osakilpailun järjestäjät aikovat pitää huolen, ettei paikan päälle Austiniin formula ykkösiä katsomaan saapuva yleisö joudu pettymään. Mikäli ratatapahtumat eivät innosta, on tarjolla monenlaista herkkua myös kilpailun ulkopuolelta.
Kilpailuviikonlopun kylkeen on jo aiempinakin vuosina hankittu esiintymään kovan luokan musiikkitähtiä, jotta kisa-alueesta tehtäisiin houkutteleva myös moottoriurheilusta vähemmän tietäville. Tämän vuoden artistikattaus sisältää jälleen huippunimiä, sillä yleislä viihdyttävät Justin Timberlake ja Stevie Wonder. Jälkimmäinen esiintyy vain hetki ennen sunnuntain kilpailun starttia.
Myös lähtöformaatti eroaa totutusta. Sen sijaan, että autot ajaisivat juuri ennen kilpailua varikolta lähtöruutuihin vapaasti, päästetään sinne ensiksi seitsemän heikoimman tallin kuljettajat. Tämän jälkeen loppujen kolmen kärkitallin kuljettajat lähetetään matkaan yksi kerrallaan. Näin ollen sekä Valtteri Bottas että Kimi Räikkönen saavat oman osuutensa huomiosta.
Kun autot ovat lopulta asettuneet lähtöruudukkoon, lähettää ne lämmittelykierrokselle matkaan itse kahdeksankertainen olympiavoittaja, pikajuoksutähti Usain Bolt.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”