Keskiviikko on ollut etenkin suomalaisille rallifanaatikoille herkullinen päivä. Sinivalkoisten ihmisten näkökulmasta rallin MM-sarjassa kamppailevan Toyotan tulevaisuus ja kuskispekulaatiot ovat mielenkiintoisia seikkoja, ja tänään jälkimmäiseen tuli selvyys ensi kauden osalta.

Virolainen Ott Tänak siirtyy Tommi Mäkisen alaisuuteen Toyotalle, vaikka muitakin kovia halukkaita talliin olisi ollut.

– (Sebastien) Ogierilla oli selkeästi tahtotila, että hän olisi halunnut kyllä nyt tulla meidänkin kanssa ajamaan. Mutta me halusimme jatkaa alkuperäistä strategiaa, mikä oli jo viime vuonna, kun Ottia siihen kaavailtiin, Mäkinen oli valaissut MTV Sportin haastattelussa, jonka voit lukea kokonaisuudessaan täältä.

Toyotalle pyrkineet kuskit ovat rallimaailman kirkkaimpia tähtiä, sillä juurikin vielä nykyinen Ford-kaksikko Ogier – Tänak taistelee maailmanmestaruudesta Hyundain Thierry Neuvillen kanssa.

Kolmikko on 38 pinnan sisällä, kun kaksi kisaa on ajamatta. Yksi kuski voi kerätä vielä maksimissaan jopa 60 pistettä.