Pastor Maldonado väittää: ”Hylkäsin F1-tarjouksen täksi kaudeksi – voin vielä palata”
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja Pastor Maldonado väittää, että olisi päässyt täksi kaudeksi F-ykkösiin, mutta kieltäytyi tarjouksesta, koska talli ei ollut kilpailukykyinen.
Maldonado sai lähteä kauden 2016 jälkeen Renaultilta, tilalle tuli Kevin Magnussen. Täksi kaudeksi hän kävi Motorsport.comin mukaan useita neuvotteluja eri tallien kanssa paluustaan.
– Minulla on kokemusta, ja mahdollisuuksia oli palata kisakuljettajaksi F-ykkösiin, Maldonado sanoo.
– Olin jo aika lähellä tehdä sopimuksen, mutta päätin lopulta toisin. Minulla ei ollut riittävän hyvä ja luottavainen olo, joten silloin on parempi tehdä toisenlainen ratkaisu.
Maldonadon kannalta kohtalokasta oli, kun hänen sponsorinsa, Venezuelan valtion öljy-yhtiö PDVSA joutui talousvaikeuksiin ja veti 45 miljoonan euron tukensa pois.
Maldonado kuitenkin uskoo, ettei asia estä hänen mahdollista paluutaan.
– Olihan se iso juttu, taloudessa on aina ylä- ja alamäkiä. Toivottavasti maamme talous paranee pian ja olemme taas vahvoja. Paluuni on yhä mahdollinen, ei kyse ole vain sponsoreista. Syy siihen, etten ole nyt F1:ssä on se, etten halunnut.
– Olen huomannut, että elämässä on mielenkiintoisempiakin asioita kuin F1, mutta totta kai kaipaan lajia, se oli pitkään koko elämäni. Jos jonakin päivänä herään ja päätän palata, silloin palaan, Maldonado sanoo.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi