Suomalaisradalla hurjat suunnitelmat – havittelee F1-kisaa!
Kuva: Getty Images
Iitin kuntaan valmisteilla olevalle KymiRing-moottoriurheiluradalle haetaan parhaillaan Kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n korkeinta luokitusta, mikä mahdollistaa MotoGP-kilpailuiden lisäksi myös teoriassa F1-osakilpailun järjestämisen Suomessa.
Iittiin valmistuvalla 4,6 kilometrin mittaisella KymiRing-radalla on tulevaisuudessa mahdollista järjestää ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan MM-osakilpailun lisäksi myös autourheilupuolen huipputapahtuma, sillä radalle on nyt haettu myös Kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n FIA 1-luokitusta. Käytännössä luokituksen korotus tarkoittaa sitä, että MotoGP:n lisäksi KymiRingillä voitaisiin teoriassa ajaa myös formula ykkösiä.
– Rakentamisen tässä vaiheessa Grade-luokan korotus kilpa-autoilun osalta on vielä kustannustehokasta ja ei olisi viisasta jättää tätä mahdollisuutta käyttämättä, KymiRingin hankejohtaja Timo Pohjola selvitti AKK:n tiedotteessa.
– Viime vuoden lopulla suoritetussa FIM:n ratatarkastuksessa keskityttiin turva-alueiden yksityiskohtiin, kuten pintamateriaaleihin ja kilparadan pinnan kaltevuuteen. Tarkastuksessa havaitut kehitystoimet on hyväksytty MotoGP:n järjestäjällä Dorna Sportsilla ja nyt muutossuunnitelmat ovat FIA:n analysoitavana. FIA suorittaa tarvittavat simuloinnit eri autoluokille mukaan lukien Formula 1. Tulemme rakentamaan Suomeen moottoriurheilun arvokilpailuille suorituspaikan. Kilpailuiden järjestäminen on sitten eri asia, Pohjola jatkoi.
Autourheilun kattojärjestössä AKK:ssa radan luokituksen korotus herättää luonnollisesti suurta mielenkiintoa.
– On luonnollista, että lähdemme vakavasti tutkimaan mahdollisuuksista saada jollain aikavälillä Suomeen myös F1-kilpailut, AKK-Motorsport ry:n puheenjohtaja Juhani Pakari totesi.
– KymiRing on valmistuttuaan koko pohjoisen Euroopan ainoa moottorirata, joka täyttää F1-vaatimukset ja mikä asiassa on myös hyvin merkittävää, rata on katsojien kannalta poikkeuksellisen hyvä, rata-alueelta on nähtävissä erinomaisen paljon.
LUE MYÖS:
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä