Romahtanut F1-talli hamuaa paluuta huipulle: ”Olen erittäin optimistinen”

Sauberin tekninen johtaja Jörg Zander sanoo, että vaatii tiimiltään isoa parannusta ensi kaudella.
Viime kausi oli tiimille paha pettymys, kun he jäivät valmistajien MM-sarjassa vasta yhdeksänneksi.
Viime vuonna konkurssikaan ei ollut kaukana, mutta nyt Sauber hamuaa takaisin keskikastiin.
– Haluan ilman muuta nähdä selkeän parannuksen ensi kaudella. Ja kaikki täällä Hinwillin tehtaalla haluavat. Tavoitteemme on nousta keskikastiin. Nyt meillä on kehityssuunnitelma koko kaudeksi, toisin kuin viime vuonna. Meidän on oltava kuitenkin realisteja, emme voi heti tavoitella kärkisijoja, Zander sanoi, Read Motorsportille.
– Meillä on suunnitelma, kuinka kehitämme C36-autoamme kauden aikana. Olen optimistinen sen suhteen, selvää on, että kausi 2017 on meille todella tärkeä.
– Olemme tehneet suunnitelmaamme paljon muutoksia. Kaikkien on hyväksyttävä ne ja pidettävä niistä kiinni. Oman teknisen tiimini kanssa aloitamme työn aivan pian jo kautta 2018 silmällä pitäen.
– Voi kuulostaa aikaiselta, mutta se ei ole sitä. Me keräämme kokemuksia tältä kaudelta ja olemme siten paremmin valmiita jo seuraavaan. Haluan että me olemme tiimi, joka on valmis yllättämään. Se mitä olen nyt nähnyt, saa minut hyvin optimistiseksi, että voimme saavuttaa haluamamme, Zander sanoo.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten
- Ferrari kielsi Charles Leclercin huvit – monacolainen raivostui: ”Voi vi**u sentään”
- Abu Dhabissa tuttu kuningas – Mercedes voitti miljoonien taiston Ferraria vastaan
- Max Verstappenille paalupaikka kauden viimeisessä aika-ajossa – kärkitallit kompuroivat