Nico Rosbergin kolmas peräkkäinen voitto kauden alkuun nosti hänet harvinaisen kovaan seuraan. Rosbergille voitto oli jo kuudes peräkkäinen, sillä hän voitti myös viime kauden kolme viimeistä GP:tä.

Aikaisemmin kuuteen peräkkäiseen voittoon ovat pystyneet F1-historiassa vain Alberto Ascari, Michael Schumacher ja Sebastian Vettel.

F1-historiassa yhdeksän kertaa sama kuljettaja on avannut kauden kolmella voitolla – ja joka ikinen kerta se kuljettaja on myös voittanut maailmanmestaruuden. Viimeksi tempun teki Damon Hill vuonna 1996.

Kun tilastoista kerrottiin Rosbergille, hän ei ollut niistä millänsäkään.

– Heillä ei ollut vastassaan Lewis Hamiltonin kaltaista kaveria. En näe tilannetta millään tavalla selvänä, sanoivat tilastot mitä tahansa. En usko mihinkään tilastoihin, Rosberg sanoi Belfast Telegraphille.

– Myönnän että nyt minulla menee hyvin, mutta pitää muistaa, että tämä on F1-historian pisin kausi. Ja vastassa on kolminkertainen maailmanmestari Hamilton, jota on ollut viime vuosien aikana todella vaikea voittaa.

– Tästä tulee ihan varmasti fantastisen hieno taistelu. Minulla on nyt pieni etu puolellani, mikä on hieno asia. Parempi näin kuin toisin päin. En kuitenkaan halua miettiä liikoja. Nautin vain ajamisesta ja etenen kilpailu kerrallaan, Rosberg sanoi.