Kehityskuljettaja sai jatkoa F1-tallissa – ”Tämä on avain kehitykseen”
Kuva: Getty Images
F1-talli Manorin kehityskuljettaja Jordan King jatkaa tallissa tälläkin kaudella. King nautti roolistaan jo viime vuonna.
– Tiimin kanssa toimiminen viime vuonna oli minulle todella tärkeää, ja haluan olla siinä edelleen mukana. Näin kaikki F1-tallin pyörittämisen kannalta oleelliset prosessit ja tekniikat ja sain hyvän käsityksen siitä, kuinka renkaat toimivat. Joten kun sain mahdollisuuden ajaa MR03B:tä Abu Dhabissa, se tuntui mahtavalta ja tunsin oloni todella varmaksi, King kommentoi f1today.netin mukaan.
Hänellä on kuitenkin tavoitteet korkeammalla.
– Ajoin 300 kilometriä testissä tuolla autolla, ja rakastin jokaista sekuntia. Se, mitä kuitenkin todella haluan tehdä, on ajaa kilpaa ja teen kaiken täysillä saavuttaakseni sen. Kehityskuljettajana jatkaminen Manorin kanssa on avain tähän kehitykseen, King toteaa.
Myös tallissa iloitaan Kingin jatkosta.
– Olin Abu Dhabin testeissä ja näin Jordanin tekevän vaikuttavaa työtä. Oli selvää, että hän otti kaiken irti mahdollisuudesta päästä sisälle tiimin toimintaan. Talven aikana hän auttoi meitä kuljettajan sijainnin määrittelemisessä uudessa rungossa, joten kehityskuljettajan rooli on todella hyödyllinen. Olemme iloisia hänen jatkostaan, Dave Ryan, Manorin kilpailujohtaja kommentoi.
F1-roolinsa lisäksi King kilpailee GP2-luokassa.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta