Honda hylkäsi McLarenin neuvon: ”Emme voi hyväksyä”
Kuva: Getty Images
Viime vuonna paluun F1-sarjaan McLarenin moottoritoimittajaksi tehnyt Honda koki vaikeita aikoja, kun sen voimayksikkö osoittautui sekä tehottomaksi että epäluotettavaksi. Honda ei kuitenkaan huolinut McLarenin neuvoa lisäväen palkkaamisesta.
– Joskus viime kesänä he (McLaren) kysyivät, että onko meillä riittävät resurssit ja että miksi teemme asiat pelkästään omillamme. He kehottivat meitä käyttämään ulkopuolista työvoimaa, mikä heidän näkökulmastaan oli luonnollista, kun ottaa huomioon työvoiman suuren vaihtuvuuden Euroopassa, Yasuhisa Arai, Hondan moottoriurheilujohtaja kommentoi Sky Sportsin mukaan.
Sen sijaan, että palkattaisiin valmista tietotaitoa oman yrityksensä ulkopuolelta, Hondalla uskotaan oman väen kouluttamiseen ja kehittämiseen.
– Me kuitenkin sanoimme, että meillä on erilainen filosofia. On tärkeää kehittää työntekijöitä. Meidän näkökulmastamme ei ole hyväksyttävissä, että ulkopuolinen insinööri piipahtaisi meillä muutaman kuukauden tai puoli vuotta, Arai jatkaa.
Viime kaudella Honda pyrki saamaan voimanlähteestään mahdollisimman pienikokoisen saavuttaakseen aerodynaamisia etuja auton muotoilussa. Kaikista vaikeuksistaan huolimatta Honda aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä myös ensi kaudella.
– On tärkeää minimoida voimanlähteen koko, jotta se ei häiritsisi auton suunnittelua. McLaren sanoi meille kerran, että meidän ei tarvitse olla niin agressiivisia voimayksikön kutistamisessa, mutta olemme päättäneet kutistaa kokoa aivan sama miten, Arai toteaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”