F1-kuski muistelee täydellisesti flopannutta hanketta: ”Ei sitä voinut kutsua kilpa-autoksi”

Formula ykkösissä 2013-2014 Marussialla kilpaillut Max Chilton sai viime kaudella F1-uransa päättymisen jälkeen ajotilaisuuden Nissanin Le Mans -projektista. Japanilaismerkin mullistava konsepti epäonnistui kuitenkin pahasti, ja autojätti joutui paketoimaan projektin viime vuoden loppupuolella.
Chilton on kertonut Autosportille, kuinka pahasti kehitystyön epäonnistuminen vaikutti Nissaniin.
Nissan lähti mukaan kestävyysajojen pääluokkaan LMP1:een mullistavalla autokonseptilla. Moottori oli sijoitettu auton eteen, eikä taakse tai keskelle, kuten yleisesti ollaan totuttu näkemään. Nissan laski saavansa tällä eroavaisuudella etua kilpailijoihinsa nähden, mutta tosiasiassa auton lukuisat lastentaudit ja huono ajettavuus söivät kaiken potentiaalin.
– Kun saavuin ensimmäiseen testisessiooni, pakkasivat mekaanikot ja tavaroitaan saavuttuani paikalle. Vaihdelaatikko oli hajonnut edellisen kuljettajan ajovuoron aikana. Niinpä ennen vuoden pääkoitosta Le Mansia olin saanut alleni vaivaiset 50 ratakierrosta. Ongelmia seurasi toisensa perään. Nissan oli vuosia jäljessä kehitystyössä, Chilton muistelee.
Raakileena Le Mansiin rahdattu auto kärsi ongelmista myös Ranskassa. Jos auto kestikin, ei sitä voitu ajaa täydellä teholla ja kierrosajoissa Nissan-kuljettajat hävisivät useita kymmeniä sekunteja muille LMP1-kilpureille.
Chiltonin mukaan orastavaa potentiaalia ei koskaan kyetty ottamaan kunnolla käyttöön.
– Se oli jopa hieman pelottavaa. Suoran lopussa olimme kaikkia muita autoja nopeampia, mutta meillä kesti huippunopeuteen pääsemiseen todella kauan, muiden saavuttaessa sen parissa sekunnissa. Autoa oli myös äärimmäisen hankala ohjata sen erilaisuuden takia, ja vaadinkin useaan kertaan jotain tehtävän asialle, sillä auto oli koko ajan lähellä karata hallinnastani.
– Suorilla minun täytyi keskittyä päästämään nopeampia autoja ohitseni samalla kun ohitin hitaampia, toisissa luokissa ajaneita autoja. Mutkaisella osuudella kuitenkin jopa GT-kilpurit olivat meitä nopeampia, ja se tuotti ongelmia. Tämä auto on vaikein kilpuri, jolla olen koskaan ajanut. Ei sitä voi kutsua edes kilpa-autoksi, Chilton pamauttaa.
Nissan osallistui kilpailuun kolmella autolla, joista kaikki jäivät kuitenkin kauas kärjestä. Vauhdinpuutteen lisäksi tekniikkaongelmat pakottivat autot viettämään tuntitolkulla aikaa varikolla, ja lopulta ruutulipun näki vain yksi auto.
Kaikesta kokemastaan huolimatta Chilton ei kuitenkaan kadu mukaan projektiin lähtöä.
– Sain kuitenkin osallistua Le Mansiin tehdastiimin autolla pääluokassa. Kaikesta kokemastani huolimatta se oli hauska kokemus.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle